tiistai 27. syyskuuta 2016

Etenee etenee..

Alakerran väliseinärungot on lähes valmiit. Puuttuu enää khh:n oviaukon pieni pätkä ja viemärin mahdollinen kotelointi.

Kannoimme myös osan kipseistä sisään turvaan tulevilta sateilta. Laitoimme alle lautoja, että ilma kiertää, mikäli betonilattiasta nousee vielä kosteutta. Aluksi laitoimme 64 levyä (30kg per kappale) päällekkäin yhteen pinoon, mutta sitten hieman laskeskelin, että tulee yli 700kg per neliö painoa ja yleensä lattiat mitoitetaan 200kg per neliö painolle, joten laitoimme varmuuden vuoksi kahteen pinoon. Kysyin myöhemmin vastaavalta paljonko lattia kestää ja vastaus oli: "rajattomasti". No näillä mennään kuitenkin nyt.

Tänään oli vuorossa sitten yläkerran lattia vanerien sisään kanto. Oli päässyt osittain kastumaan ja osassa oli selvästi sinistäjää ja yhdessä jopa hometta. Noh päätimme sitten hioa ne pois ja laitoimme pinon alimmaisiksi, että jos ei vaikka tarvitsisi niitä edes käyttää.

Terawatilta on Topi ollut korjailemassa Harrin jälkiä. Ainakin toistaiseksi hommat sujuu hyvin. Saa nähdä miten huomenna kipsien paikkaus onnistuu ja tapahtuuko villoille mitään.

Varaston ja makkarin välinen seinä

Varaston ja eteisen välinen seinä

Kipsit sisällä

Vanerit myös

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti