lauantai 22. huhtikuuta 2017

Vessa tapetoitu

Alakerran vessa saatiin tapetoitua. Koko päivä siihen melkein meni, kun oli kohdistettava tapetti ja vinot seinät :)

Myös makkarin laminaatin asennus saatiin aloitettua.




Sauna paneloitu

Eilen sain saunan sitten paneloitua. Myös oveen vaihtui hienompi vedin, lisäksi tein vielä smyygit ja laitoin listat paikoilleen. Lauteet sitten joskus myöhemmin.


torstai 20. huhtikuuta 2017

Raksakuulumisia

Jälleen on viikko vierähtänyt ja raksalla on taas päästy hieman eteenpäin. Yläkerran vessaan löytyi lopulta allaskalusteet bauhausista. Tosin ovet joutui kääntämään toisinpäin, että ei ota avattaessa kiinni pönttöön. Harmillisesti reiät on porattu valmiiksi ja nyt ne sitten on alhaalla. Pitää päällystää ovi valkoisella kontaktimuovilla ja porata uudet reiät, niin eiköhän se siitä.



Myös alakerran vessassa on edistytty. Laatat on saumattu ja allaskalusteet asennettu. Peilikaappi löytyi myös bauhausista. Valon kanssa on vielä hieman säätöä, kun menin tiputtamaan sen lattialle ja uusia kupuja ei saa varaosana, vaan pitäisi ostaa kokonaan uusi lamppu. Mietinnässä on, tuleeko tuohon sitten talopakettiin kuuluva loisteputki + pistorasia päälle, vai hommataanko uusi lamppu ja asennetaan pistorasia kaapin sisään.

allas- ja peilikaappi paikoillaan

laatat saumattuna

Nyt on myös pesuhuoneen katto paneloitu loppuun asti ja sauna yhtä seinää vaille paneelissa. Loppui paneelit kesken, yritetään saada huomenna loputkin paikoilleen.

pesuhuoneen katon loputkin paneelit paikoillaan

saunan panelointi aloitettiin myös katosta

kulmissa mustaa maalia, koska ei tule listoja, niin ei kollota alumiini silmiin

sitten vuorossa päätyseinä

ovenkarmitkin sai listat

valmista pintaa

kyllä se kuusi näyttää hyvälle ihan sellaisenaan

torstai 13. huhtikuuta 2017

Kiirastorstai

Tänään päätin koota toisen wc:n allaskaapin. Yllättävän kova homma oli, kun ohjeet oli vähän sekavat. Kun kaappi oli koottu, aloin sovittelemaan sitä paikoilleen ja kävi ilmi, että se ei oikein mahdu. Syvyyttä on sen verran, että tulee yli jo oven karmista ja toisaalta leveyttä niin paljon, että ei pysty avaamaan kokonaan, kun ottaisi muuten tulevaan vessan pönttöön kiinni. Pitää siis varmaan laittaa tämä alakertaan, käydä palauttamassa toinen ja ostaa pienempi tilalle.

Toinen päivän projekteista oli kylpyhuoneen katon panelointi. Ensin piti hieman siivota saunaa ja pesuhuonetta, että mahtui hommiin. Ensinmäinen paneeli meni vähän kokeillessa pilalle, kun piti etsiä sopiva kohta, josta kiinnittää (ohjeessa puhuttiin urospontista). Seuraavaksi kokeilin sopiiko naulat vai niitit paremmin ja päädyin niitteihin, koska naulain jättää kuitenkin saman kokoisen jäljen molemmista. Piti myös hieman muokata naulainta, että sai niitit ihan tyveen ammuttua (poistin varmistimen).

Alkuvaikeuksien jälkeen homma rullasi hetken hyvin, mitä nyt muutama mittavirhe tuli tehtyä, mutta sitten oli vuorossa poistoilmaputken aukotus paneeliin. Ensin joutui poistamaan jatkopalan ja muokkaamaan muhvia niin, että sai menemään kauluksen siihen (oli tarkoitettu suoraan putkeen liitettäväksi). Tämän jälkeen vielä mittailu ja reikä paneeliin. Oli muuten tosi kiva, kun kaikki sahanpurut pölisi päälle porattaessa, onneksi on suihku kuitenkin keksitty.

Ihan ei paneelit riittänyt, joutuu vielä paketin hakemaan, että saa tämän katon listoja vaille valmiiksi, seuraavaksi sitten saunan kimppuun.

sieltä se pilkistää

vatupassi on pystyssä pöntön reunan kohdalla

hieno on, mutta ei taida tähän sopia

lähes 4-tunnin työn tulos

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Keppikeskiviikko

Tämä päivä meni vessan lattialaattojen kiinnittämisessä ja tuli myös laitettua keittiön kaapin ovet paikoilleen, nyt kun on saranoitakin. Vetimet ja hyllyt vielä laittamatta. Järkyttävän iso tuo mikrolle tarkoitettu paikka. Pitää ostaa isompi mikro tai tehdä tuohon jokin peitelevy ja siihen pienempi aukko.




tiistai 11. huhtikuuta 2017

Saranat tulivat vihdoinkin!

Pommitin matkahuollon facebookkia ja se tuotti tulosta, paketti löytyi lopulta sieltä r-kioskilta, ei ollut otettu vastaan. Melkein kaksi viikkoa se siellä kerkesikin majailemaan. Avasin paketin ja laskin saranat, no niitä oli liian vähän..

Myöhemmin päivällä tuli viestiä, että loput tavarat on noudettavissa teboililta. Kävin hakemassa ne ja nyt näyttäisi, että on kaikki mitä pitääkin ja saranoita jää jopa yli (kun lähettivät lopulta kahteen kertaan ne). En tiedä mistä olivat keksineet luvun 17, kun ovia oli 19. No nyt on sitten 34 saranaa :)

Äitiliini kävi myös vähän siivoilemassa. Nyt pääsee jo makkarin laminaatit asentamaan ja olohuoneeseekin tuli tilaa.

Vessan laatat on nyt leikattu. Huomenna voisi yrittää sitten kiinnittää ne. Hieman haastetta niiden asentamisessa, kun jäi lattiaan muutama patti ja toisaalta jossain on taas muutama milli vajaata, noh ehkä laastilla saa hieman pelattua.

siinä ne nyt sitten on lopultakin!

makkari tyhjennetty tavarasta

olkkarikin jo melkein

laatat odottelee kiinnitystä

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kaappia seinälle, kahvaa oveen

Tänään saatiin sitten muut kaapit paitsi puuttuva mikrokaappi seinälle. Pientä säätöä vielä vaatii, että saa suoraan. Varsinkin tiskikaappi on jotenkin kierossa, varmaankin sen ikean astiankuivaustelineen takia. Myös parit ruuvit olisi voinut kiertää tiukempaan, nyt 40cm kaappien välissä on rakoa, kun ruuvin kannat ottaa toisiinsa kiinni. Pikkujuttuja..

Laatikotkin ja hyllyt tuli kasailtua ja laitettua vetimet niihin. Puuttuvat saranat tosin estää jatkamasta, toivottavasti saapuvat pian!

Myös vessan lattia käytiin läpi ja laitettiin pohjuste, huomenna sitten vesieristettä laittamaan.








perjantai 7. huhtikuuta 2017

Portaat asennettu!

Tänään tuli aamulla asentaja asentamaan portaat. Autoin parissa nostossa, muuten kasailin sillä välin keittiön laatikoita. Ihan hyvin ne siellä istuu, ainoastaa yläpäässä on n. 1cm rako jokunmatkaa johtuen vinosta seinästä. Pitää katsoa, jos siihen jonkun listan laittaa tai sitten vaan antaa olla. "Silmä tottuu" :)

Ulompaa käsijohdetta ei vielä asennettu ikkunan eteen, kun mietimme miten sen ratkaisemme. Pitää selvitellä onko se pakko laittaa ja saisiko siitä jotenkin helposti irroitettavan tai jotain..




Eteisen laattalattia valmis

Vaimo kävi eilen illalla vielä saumaamassa lattian. Nyt saa portaat tulla!

tässä vielä märkä sauma-aine, vaalenee tuosta hieman

Tapaus keittiö part 2

Lisää ongelmia keittiön kanssa.. kun allaskaappia piti siirtää noin 10cm, kävi niin, että toisessa päässä keittiötä oleva 60cm alakaappi ja taso sen päällä olisi alkanut/loppunut ihan kulkuaukon reunasta ja ne olisi tavallaan vähän tukkona siinä tai joutuisi kiertämään joka kerta kun siitä kulkee ja muutenkin tyhmän näköinen. Päätimme sitten, että jätämme yhden 40cm kaapin pois ja vaihdamme toisen 40cm kaapin tilalle lieden vierestä 50cm kaapin ja 40cm kaapin taas sinne.

Tämän jälkeen tuo tehdaspituinen (258cm) tasokin riitti yhtenä palana päästä päähän. Itse ongelmaksi tuli nyt vaan se, että tuo taso tulee vain 0,5cm yli kaapin rungosta. Tämä ei olisi muuten ongelma, mutta tarkoitus oli laittaa kaapin kylkeen peitelevy, koska on viimeinen kaappi, mutta nyt se ei onnistuisi, koska silloin peitelevy olisi ulompana kuin itse taso, eikä se käy päinsä.

Päätimme siis jättää peitelevyn pois ja laittaa ruuvien päihin vain peitetulpat. Hyvä muuten, mutta sitten huomasimme, että kaapin jalat alkaa ihan kaapin reunasta ja alas ei saisi sokkelia päätyyn ollenkaan. Piti siis siirtää jalat kauemmas reunasta, eli kaappi irti seinästä, toisesta kaapista, jalat irti, sahata jalkojemn muovitapit irti ja laittaa jalat kauemmaksi reunasta. Tämän jälkeen sitten päinvastaisessa järjestyksessä kaappi takaisin paikoilleen.

jalat normaalipaikoissa

jalat siirretty kauemmas reunasta

kaappi takaisin paikoillaan

Seuraavaksi piti sitten tehdä kulmakaappiin hyllyt itse, koska epoq ei tarjoa kulmakaappiin hyllyjä ollenkaan, ainoastaan karuselleja. Värkkäsin parista listasta ja laudan pärkästä sinne tuet, johon laitoin sitten 60cm korkeasta kaapista kaksi hyllyä vierekkäin (kulmakaappi 120cm leveä). Toista levyä piti vielä vähän leikata, että sen sai paikoilleen.

ei ehkä kaunein kukkanen, mutta ajaa asiansa
Myöskään tiskikaappiin ei saanut epoqilta sitä ritilää alas, vaan olisi pitänyt ottaa sellainen viritys, joka laitetaan normaalihyllyn päälle ja siinä olisi ollut oma valuma-allas.

Päätimme ostaa ikeasta sellaisen ritiläsysteemin, mutta sekään ei sopinut ihan heittämällä tähän kaappiin. Ikean versiossa oli tietty reiät eri kohdissa ja se oli 2mm leveämpi kuin epoqin rungon sisäosa. Piti sitten laittaa kaapin yläosan reunojen väliin täytettä sen 2mm verran, että yläpää olisi samassa tasossa kuin alapää. Sen jälkeen ritiläsysteemi vaan ruuveilla kiinni kaapin kylkiin ja se oli siinä.

Ihmettelen tosin, miksi ikean ritiläsysteemissä on se osa, johon saa lautasia pystyyn ylempänä ja se jossa on mahdollisuus käyttää valuma-allasta alempana. Laitoimme vain sen ylemmän osan tämän kaapin alaosaan, kun lautasia varmaan tarvitsee myös välillä kuivata ja emme tarvitse kahta ritilähyllyä.

Tästä projektista ei ole kuvaa, mutta voin laittaa sitten valmiista, kunhan kaappi joskus saadaan seinälle.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tapaus liesi

Liesi nyt ei käynyt sitten meidän keittiöön korkeuden puolesta kuten Tapaus keittio part 1:ssa mainitsin. Liesi oli kuitenkin hinnaltaan varsin edullinen, alennukset mukaanlukien alle 400€ kun halvimmat induktioliedet maksaa luokkaa 700€ normaalisti. Ei olisi mitään järkeä maksaa 300€ lisää siitä, että korkeutta voisi säätää paremmin, joten päätin ratkaista asian rälläkällä.

Lieden jalat olivat kiinni etu ja taka sokkelissa ja ne olivat taas kiinni lieden sivuissa. Sivuissa oli muutama reikä, mutta sokkeleita ei voinut säätää, koska sivujen ala "helmat" ottivat kiinni. Päätin siis rälläköidä helmat pois, niin sen jälkeen sokkelit voisi laittaa sopivaan korkeuteen poraamalla uudet reiät.

sokkelit vielä paikoillaan

sokkelit irroitettuna

sivut lyhennettynä
Homma onnistui mielestäni hyvin. Nyt liesi sopii meidän keittiöön korkeutensa puolesta, eikä tarvinnut keventää kukkaroa. Toinen huono juttu tosin tässä liedessä on sen uunin kapeus: 43cm. meidän nykyisessä 50cm liedessä on jo tuon verran. Noh on sillä pärjätty, joten eiköhän tälläkin..

etusokkeli paikoillaan

takasokkeli paikoillaan

liesi paikoillaan, vanerit alla, että näkee tulevan koron laminaatin kanssa

nyt ollaan samalla tasolla, ei vielä säätänyt vaateriin, koska tulee laminaatti vielä.

Eteisen laatoitus part 2

Tänään sitten laatoitin eteisen uudelleen. Tällä kertaa käytin mosaiikkilaastia jonka kuivumisaika on 24h (edellinen weber vetonit RF olisi kuivanut 48h). Käytin myös "tavallista" 6x6mm kampaa ja painoin laatat tiukasti lattiaan samalla niitä liikutellen, että laasti varmasti tarttuu kunnolla. En välittänyt enää onko laatat samassa tasossa, joten saa nähdä sitten kun on saumattu, miltä näyttää, ainakin luulisi nyt pysyvän.

uusi yritys

kulkusilta siksi aikaa, että laasti on kuivunut