Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustukset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste perustukset. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2016

Siitä tulikin uima-allas

Kastellin vastausta odotellessa kävin kurkkaamassa mitä elementeille ja perustukselle kuuluu. Hämmästys oli suuri, kun siellä odottikin lähestulkoon uima-allas. Pohjalla oli paikoin 4cm vettä. Aloin tutkimaan, että miten tämä on mahdollista ja paljastui, että kaikki vedenpoistoreiät oli tukossa! Niitä tehdessä meinasi, että kyllä 50mm putki riittää, mutta ei tullut mieleen, että se voisi mennä tukkoon roskista. Toki sitten kun eristeet on päällä, niin ne toimii kuten pitääkin (tosin kaatoja ei ole).

Ei siinä auttanut kuin ronkkia ne auki ja sitten vesi alkoi virtaamaan. Toivottavasti pääsemme sopuun kastellin kanssa huomenna, että talo saataisiin pystyyn ensiviikolla.

Melkein 4cm vettä

Eristeet kelluu



Ihan hyvä, että nostelin puut irti laatasta ennen sateita.

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Talopaketti saapui ja härdelli jatkuu..

Soittelin tänään työpäällikölle ja tiedustelin, että mikä siinä on ongelma, että tontillamme on valvontakamera. Kuulemma asentajat eivät halua, että heitä kuvataan. Kysyin sitten, että eikö löydy asentajia, joita kuvaaminen ei haittaa ja ei kuulemma löydy (Valvontakameran tehtävä on valvoa työmaata varkaiden varalle).

Puhelu alkoi menemään asiattomuuksien puolelle puolin ja toisin. Päällikkö ehdotti jo yhdessä vaiheessa, että otetaan sitten venäläiset tai virolaiset hommiin, sanoin, että otetaan vaan, jos heitä saa sitten kuvata. Haukkui myös meidän tekemän perustuksen jne. Lopuksi väläytti vielä, että hommaisin itse asentajat. Tämä kyllä olisikin mielenkiintoinen vaihtoehto. Mielummin palkkaisin saman yrityksen, jonka kanssa teimme perustukset tekemään, niin tietäisin, että tehdään kunnolla ja hänellä ei ole kuvaamista vastaan mitään. Jäämme odottamaan kastellin vastausta paljonko kirvesmiestöistä hyvitetään vai tuleeko eri timpurit talotehtaan kautta.

Niin ja tuli tosiaan ne elementit tänään aamulla tontille. Oli niitä jotenkin yritetty edes suojata, mutta heitimme vielä pressut kaikkien päälle, koska huomenna sataa. Tämäkin olisi kuulunut niille timpureille (joita ei saa kuvata). Huomenna jatkuu taas..





maanantai 13. kesäkuuta 2016

Härdelli vol. 1

Luulin, että tänään ei ole mitään ihmeellistä, että korkeintaan illalla tontille katsomaan kun kaivuri on hommissa.. toisin kävi.

Päivällä tuli sähköpostia kastellin työpäälliköltä, että mm. pilarien perustukset liian korkealla, stryroksit pitää poistaa talon sisältä jne.

Myöhemmin vastaava soittaa, että pitäisi tulla heti tontille, koska sinne on ilmestynyt jotain telineitä, jotka pitää siirtää, koska ovat kaivurin edessä. No koitin tehdä hommat töissä niin nopeasti kuin mahdollista ja sitten menin tontille.

Siellä olikin sitten kastellin asentajat laittamassa alajuoksua, stryroksit talon keskeltä oli siirretty pois kuten myös lautapinot. Hetken kuluttua vastaava tuli paikalle ja kaivuri alkoi hommiin. Ensin laitettiin sepeliä talon vierustoille ja sitten ulkotäytöt. Nyt on melkein kaikki täytöt kunnossa, paitsi osa etupihaa ja eteläpäädyn puoli. Ne tehdään sitten loppuun kun asennetaan sadevesikaivot.

Ei tullut juteltua hässäkässä timpurien kanssa, mutta jäin siihen käsitykseen, että eivät hirveästi kuuntele vastaavan ehdotuksia. En sitten tiedä mistä johtuu, katsotaan miten jatkuu.

Alajuoksua tarkastaessa huomasin, että yksi nurkka oli laitettu vähän huonosti. Talotiivisteen välissä oli usean sentin rako. Reklamoin siitä kastellia, saa nähdä mitä vastaavat. Pyysin myös kastellin työpäällikköä soittamaan ja sopimaan asiat vastaavan kanssa. Huomiseen!

Pohjoispääty tasoitettuna

Stryroksit melkein hävinneet

Siellä niitä telineitä on


Terassin kohdalla reilusti sepeliä

Tässä se talotiivisteen rako nurkassa



perjantai 10. kesäkuuta 2016

Hei, me grillataan!

Kastellia siis. Tänään ollaan väännetty kattoristikoiden vastaanotosta ja suojauksesta (siis sen puuttumisesta), ulkovesipostista ja varaston ilmanvaihdosta viestien ja puheluiden muodossa.

Kattoristikko -jupakasta kastelli tarjosi jopa 50€ hyvitystä :) Laitoimme vastatarjouksen ylimääräisistä tv/ethernet/sähkö pistorasioista olohuoneeseen. Vastausta ei ole vielä tullut.

Olimme maksaneet sisävesipostista varastoon, mutta kuulemma vakiotoimitukseen kuuluu myös ulkovesiposti ja tästä ei ollut mitään mainintaa kauppoja tehdessä. Nyt ilmeisesti saamme kuitenkin jonkin hyvityksen tuosta ulkovesipostista, jota emme siis ota.

Varaston ilmanvaihto oli aluksi koneellinen poisto ja räppänä ulko-ovessa. Kyselin mahdollisuutta ottaa korvausilma sisältä ja tämä ei kuulemma onnistunut, koska varaston hajut olisi tullut sisään. Aloin miettimään asiaa tarkemmin ja tajusin, että eihän tuota ilmanvaihtoa voi edes toteuttaa noin (räppänä ovessa), koska muuten todennäköisesti varaston kautta vuotaisi korvausilmaa sisätiloihin (varaston poisto on pienemmällä kuin muualla).  Kastellilta jopa väitettiin, että varastoon ei tule edes koneellista poistoa ja tästä vedin herneen nenään. Lopputulos oli se, että nyt sinne varastoon tulee koneellinen tulo ja poisto ja oven räppänä pidetään kiinni.

Myöskään timpuri ei ollut tietoinen (vaikka hänelle on toimitettu tarvikeluettelo), että meille on tilattu painekyllästetty alajuoksu vakio kyllästämättömän tilalle. Hyvä että saatiin tämäkin tieto vietyä eteenpäin, muuten alajuoksut olisivat varmaankin olleet ne "tavalliset".

Päivällä tuli raekuuro, joten piti vielä käydä imuroimassa jälleen vedet pois tästä meidän "uima-altaasta".

Vedet imuroitu pressujen päältä

Pressujen saumakohdasta falskaa

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Kaasua, komisario Palmu!

Kävin töiden jälkeen hakemassa uuden kaasupullon, johon käy säädettävä regulaattori. Nyt saatiin tohoon tarpeeksi tehoa. Aamuisen sateen jäljiltä oli pressut kuopilla vedestä ja osa oli päässyt myös perustuksien sisäpuolelle. Vaimo imuroi noin puolet vesistä ja itse sitten loput. Vastaava tohotteli menemään niin, että päivän päätteeksi oli puolet kermeistä asennettu. Traktori oli vielä korjattavana tänään, joten maatöitä ei tehty. Lopuksi sain jälleen kerran viritellä pressut uudelleen perustuksien suojaksi.

Puolet kermeistä asennettu

Kermiä lähikuvassa

Pressu jälleen viritetty

Myös kattotuoleille

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kattotuolit saapuivat

Menin taas tuttuun tapaan töiden jälkeen tontille. Kaivuri oli hävinnyt, mutta hommat oli jäänyt kesken? Soitto vastaavalle ja selvisi, että kaivuri oli taas levinnyt. No ei auttanut muuta kuin tarttua jo niin tutuksi tulleeseen lapioon ja kaivaa kattotuoleille tilaa koivujen juureen. Tämän jälkeen tuli kokeiltua bitumikermin asennusta. Toho oli vastaavan mielestä liian tehoton, joten huomenna sitten haen tehokkaamman. Jatkoin kuitenkin vielä hetken toholla tohottelua, kun huomasin, että mikäs auto sieltä tulee pihaan ja vielä kattotuolit kyydissä? No meidän kattotuolithan ne siellä. Kukaan ei tosin soittanut ennen tuloa, vaikka piti. Onneksi olin paikalla. Soitin vastaavan myös paikalle ja saatiin kattotuolit juuri siihen paikkaan, mikä hetki sitten oli lapioitu. Varmistukseksi kiipesin puuhun ja laitoin kattotuolit koivuun kiinni liinoilla. Lopuksi piti vielä suojata ne pressuilla, kuten myös perustus, joten pitkäksi venyi päivä.

Mikäs auto se sieltä kurvaa pihaan?

Kattotuolit vielä ilman pressua

Nurjahdustuet ja muu puutavara säilöttiin sokkelin sisäpuolelle

Kattokolmiot peitettynä

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Hommat jatkuu

Kaivurikuski ei päässyt tänään paikalle, mutta saimme hiottua ja tasoitettua sokkelin viimeisen sivun, joka oli tekemättä. Lapioin myös sokkelin vierestä suurimmat mutamöykyt ja muut sinne kuulumattomat pois  ja vastaava merkkasi sprayllä patolevyyn tulevan sepelin koron. Sain myös muurattua takkavarauksen perustuksen loppuun ja kaivoin pihavesikaivon kannen esiin. Merkkasin myös kaikki kaivot, putket jne. sähköputken pätkillä, että ei tarvitse taas etsiä, kun kaivuri siirtää maata tontilla.

Toivotaan, että kaivurikuski pääsee huomenna, koska keskiviikoksi on luvattu sadetta ja kattotuolitkin tulee tällä viikolla, joten pitäisi olla jo valmista.

Tasoitettua sokkelia

Tuohon korkoon tulee sitten sepeli

Takkavarauksen perustus on valmis

Keppejä merkiksi kaivurikuskille

Siellä se lepää vielä hetken ennen talopakettia

tiistai 24. toukokuuta 2016

Sokkelin tasoitusta ja lisää vesijohtoa

Eilen en jaksanut enää kirjoittaa blogia, kun meni klo 21 asti työmaalla. Aamulla hiottiin ja tasoitettiin sokkelin kolme sivua (yksi jäi myöhemmäksi, koska sen päällä on vaneria ja maata). Illalla kaivuri kaivoi lisää vesijohtokanaalia ja etsittiin myös tuleva liitoskohta vesijohdolle. Loppu piti tehdä lapiolla, koska vesijohto on edelleen käytössä. Kyllä se sieltä lopulta löytyi. Tänään aamulla lakaisin kadulta eiliset savet pois ja leikkasin timanttilaikalla asfalttiin leikkaukset. Oli sen verran pölyistä hommaa, että meni kaikki vaatteet ja kengät samantien pesuun. Myös kännykkä ja lompakko oli täynnä pölyä. Illalla kaivuri tulee jatkamaan hommia, itse en pääse paikalle, koska on lasten päiväkodissa kevätjuhla.

Tasoitettua sokkelia 
Tältä näyttää pressun alla


Ahdasta on

2m syvää vesijohdon kanaalia

lauantai 21. toukokuuta 2016

Melkein valmista perustuksen osalta

Tänään tein kastellin elementtien asennuksen aikaiset tuet samalla kun vastaava asensi reunimmaiset eristeet paikoilleen. Myöhemmin kiinnitin spu-levyt sokkelin sisäpintaan laastilla ja vastaava leikkasi levyt. Lounaan, jonka pääsin syömään vasta myöhään iltapäivällä, jälkeen vielä imuroitiin ja kannettiin loput lattiaeristeet sisälle. Lopuksi vielä vastaavan johdolla tehtiin pressulle tuet ja vedettiin pressu päälle. Enää on jäljellä sokkelin tasoitusvalu / hiominen ja radonkermin asennus. Loput eristeet asennetaan sitten, kun talopaketti on päällä. Talopaketti saapuu näillä näkymin viikkoa ennen juhannusta.




torstai 19. toukokuuta 2016

Muottien purkua ja patolevyä

Aamulla purettiin muotit ja loppupäivän asensin patolevyä talon ympäri. Illalla kaivuri kaivoi vesijohtoa.

Muotti purettuna

Tässä erottuu selvästi pohjalaatta (30cm) ja sokkeli (40cm)

Patolevy asennettu. Asensin tarkoituksella ylemmäs.

Vesijohdon kanaalia

Viemärin monttu

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Sokkelin valu

Tänään valettiin aamulla sokkeli, pilarien perustukset, ja osittain takkavarauksen perustus (jämäbetonilla). Tämän jälkeen selvittelin liikennejärjestelyjä ja niiden kustannuksia sekä asfaltoinnin hintaa ja saatavuutta. Myöhemmin siirrettiin puutavara vastaavan tontille seuraavaa projektia varten, siivoiltiin ja purettiin muottien tuet lähes kokonaan. Laitoin myös raksarampin ja -portaat taloon, nyt on kivempi, kun ei tarvitse loikkia sokkelin yli. Sokkeli on paikoin +5mm ja osin -3mm, mutta enimmäkseen samalla korolla. Kuulemma hiotaan ylimääräiset pois, niin päästään n. 5mm tarkkuuteen. Illalla kaivuri teki paluun tontille, jotta pääsee tekemään kaivantoja seuraavina päivinä. Huomenna puretaan muotit kokonaan ja päästetään kaivuri hommiin.

Muottien tuet lähes purettu

Ramppi

Pilarin perustus


Kannoin myös osan eristeistä talon sisään

Alajuoksun ankkuroinnit

Osittainen takkavarauksen perustus

"Sisäänkäynti"