Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaivo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kaivo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Valua odotellessa

On vierähtänyt tässä muutama päivä ilman päivityksiä, kun on aina ollut akku loppu, eikä ole saanut kuvia otettua.

Terawatt asentajat saivat hommat hoidettua kolmessa päivässä. Muutama juttu piti vielä korjata, mutta nämä tuli sitten tehtyä itse. Saunan kuivakaivo oli asennettu lattian pintaan, eli valuun ei olisi saanut lainkaan kaatoa. Piti siis irroittaa koko kaivo ja naputella siitä laastit irti ja asentaa oikeaan korkoon. Myös tulvari oli liian ylhäällä, se olisi jäänyt kokonaan lattianpinnan yläpuolelle. Tämä hoitui irroittamalla takimmaiset jalat ja laittamalla se tiukkaan pystyeristeiden väliin, nyt kaulus jää valun sisään ja pinta kuitenkin valun yläpuolelle.

Myös talon ulkopuolella on tapahtunut: Olemme saaneet sahattua ja maalattua kulmalaudat. Tämäkään ei tosin sujunut ilman ongelmia, koska Kastelli oli mitoittanut osan 120mm leveästä laudasta lyhyemmäksi (ilmeisesti tarkoitettu otsalautoihin) ja olimme käyttäneet jo pidemmät, joten jouduimme sitten sahaamaan 145mm laudasta 25mm pois, niin saimme niistä puuttuvat kulmalaudat. Myös kattoturvatuotteiden apupuut on nyt asennettu ja köydet poistettu katolta.

Huomenna on sitten taas suuri päivä, kun lattiamiehet tulee valamaan lattian klo 7.00. Pitää ainakin käydä avaamassa ovi ja pitää briiffi.

Tässä saunan kaivo jo laskettuna



Otsalautojen toinen kierros menossa

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Hommat jatkuu

Kaivurikuski ei päässyt tänään paikalle, mutta saimme hiottua ja tasoitettua sokkelin viimeisen sivun, joka oli tekemättä. Lapioin myös sokkelin vierestä suurimmat mutamöykyt ja muut sinne kuulumattomat pois  ja vastaava merkkasi sprayllä patolevyyn tulevan sepelin koron. Sain myös muurattua takkavarauksen perustuksen loppuun ja kaivoin pihavesikaivon kannen esiin. Merkkasin myös kaikki kaivot, putket jne. sähköputken pätkillä, että ei tarvitse taas etsiä, kun kaivuri siirtää maata tontilla.

Toivotaan, että kaivurikuski pääsee huomenna, koska keskiviikoksi on luvattu sadetta ja kattotuolitkin tulee tällä viikolla, joten pitäisi olla jo valmista.

Tasoitettua sokkelia

Tuohon korkoon tulee sitten sepeli

Takkavarauksen perustus on valmis

Keppejä merkiksi kaivurikuskille

Siellä se lepää vielä hetken ennen talopakettia

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Lisää hulevesiä ja täyttöä

Eilen laitettiin sitten meidän 110mm hulevesiputket ja niiden päät tulpattiin, koska tulevat sadevesikaivot eivät kestäisi työmaaliikennettä. Kaivot asennetaan sitten, kun tontilla ei enää pyöri raskaita ajoneuvoja. Paikat merkattiin puupaaluilla ja heitin sekaan myös pätkät harjaterästä, niin löydän oikeat kohdat nopeasti miinaharavalla.

Myös terassin pilarit routaeristettiin ja päälle laitettiin mursketta. Hommat jatkuu seuraavan kerran taas maanantaina illalla 6.6.

Meidän hulevesiputkea

Pilareiden eristeet

Pilarit peitettyinä 

Viimeisetkin aidat on viety pois kadulta

maanantai 30. toukokuuta 2016

Hulevesiä

Tänään vastaava oli asentanut meidän pihavesikaivon. Myös asfaltti oli ilmestynyt kadulle. Kävin palauttamassa suurimman osan aidoista ja liikennemerkeistä.

Kun pääsin takaisin, oli jo kaivuri töissä. Vesijohtokanaalit oli täytetty ja kun maata oli vähemmän alkoi tontti taas muistuttaa enemmän pihaa. Loppuaika meni oikeastaan 160mm putken kanaalia kaivaessa ja putkea asentaessa. Tämä on siis se "varaus" naapurille, jos meinaa joskus rakentaa takatontille uuden talon, joka pitää sitten liittää hulevesijärjestelmään.

Putkessa kyllä riittäisi kapasiteettia meidänkin vesille, mutta jostain syystä sitä ei hyödynnetä, vaan asennetaan päälle toinen 110mm putki, jossa menee meidän vedet. Putken toiseen päähän asennettiin naapurin puolelle pihavesikaivo, jonka kaikki tulot on tulpattu. Lopuksi vielä siivosin kadun ja otin loputkin aidat ja merkit mukaan.

Katu on siis taas täysin käytössä. Oli muuten varsin pitkä päivä. Herätys klo 6.00 ja vasta äsken pääsin työmaalta kotiin klo 22.00.

Naapurin varausputki

Naapurin varauskaivo

Tuohon päähän se kaivo tuli

Meidän pihavesikaivo

Tuoretta asfalttia

perjantai 27. toukokuuta 2016

Liitokset tehty

Tänään päivä alkoi taas tuttuun tapaan kaivannon pumppauksella ja "limojen" poistolla. Sitten kaivettiin muutkin kaivannon syvemmiksi liitoksien kohdalta. Onneksi ei tullut niitä rankkasateita ja aamulla paistoi aurinko.

Hsy:n kaverit tulivat sopivasti heti kun oltiin saatu putsaukset tehtyä. Myös raskaat esteet ja kävelysilta käytiin hakemassa pois. Liitokset kun oli saatu tehtyä, kartoittajat vielä kirjasivat korot ja sijainnit järjestelmään ja sitten kaivannot sai peittää.

Tämän jälkeen purettiin muotit ja tuettiin liitokset hiekalla ja styroksilla ja lopuksi heitettiin reippaasti maata päälle. Tämä tehtiin käsin lapiolla. Kaivurikuskilla on muuta hommaa ja vastaavan lempipuuhaa on kuulemma lapionti. Itse en voi samaistua tähän, hyvää kuntoiluahan se on, mutta nyt kun on flunssa päällä, on veto poissa, eikä oikeen jaksaisi.

Putsattiin myös katu ja laitettiin katukivi paikoilleen. Myös ehjinä säilyneet nurmikot istutettiin takaisin ja muuten haravoitiin multa valmiiksi odottamaan siemeniä. Tämän lisäksi lapiotiin melkein puoli nupillista soraa kaivantoon, koska se oli osittain kävelytiellä / kaupungin puolella.

Lopuksi laitoin vielä vanhan oranssin muoviaidan (jos sitä nyt voi aidaksi kutsua) takaisin paikoilleen ja muoviaidat siihen vielä siksi aikaa, että asfaltointi on tehty maanantaina. Sitten pääsen palauttamaan aidat ja liikennemerkit yms. peräkärryllä takaisin vuokraamoon.

Nyt saa yhden päivän levätä ja sunnuntaina sitten piikkaamaan loppu asfaltti pois uuden tieltä (koska pitää uusia saumaan asti) ja lakaisemaan katu tiptop -kuntoon.

Kuvia ei ole liitoksista, kun unohdin ottaa kaikessa tohinassa. Tässä jotain mitä napsin illalla ennen kotiinlähtöä.

Vanha aita teki paluun

Melkein valmista

Melkein kuin ennenkin

Talon vesisulku odottelee vielä lisää maata ympärilleen

Meillä on nyt myös juokseva vesi

maanantai 2. toukokuuta 2016

Salaojaa..

Tänään oli kahden tunnin rupeama kaivurin avustamana. Saatiin pohjoispäädyn salaojat melkein valmiiksi. Naapurin sähköjohtokin sai kyytiä jo toisen kerran, mutta sähköt säilyivät :) Huomenna sitten eteläpäädyn kimppuun.

Taustalla vaimo ja lapset, isäntä ja edessä vastaava lapioimassa (Nikon ottama kuva)

Isäntä, vastaava ja kaivurikuski (Nikon ottama kuva)

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Maatyöt jatkuu..

Torstaina kaivuri teki paluun tontille ja kaivoi talon yhden sivun salaojamontun. Samalla lähti myös pusikko tontin koillisnurkasta. Kuskailin sen sitten peräkärryllä tuoreeltaan sorttiasemalle.Kun palailin työmaalle, oli kaivuri viimeistelemässä hommaa vesisateen saattelemana. Päivän päätteeksi heitin kaivurikuskin kotiinsa ja menin itse myös yöpuulle.


Onko tämä se imeytysalue? :)



Lauantaina tuli puhelu klo 12.00 että tontille hommiin. Siellä odotti kasa stryroksia, putkia yms. Kolme tuntia siinä huhkittiin lähinnä lapiohommissa. Samalla vastaava asenteli styroksit ja putket paikoilleen. Ihanaa mutavelliä oli, saappaatkin meinasivat jäädä sinne jumiin. Ruokailun jälkeen kaivettiin vielä sähköputkelle ja kuidulle kaivanto ja päivä oli täysi.





Sunnuntaina vielä viimeistelin tuon yhden sadevesikaivon putken lisäämällä siihen eristettä päälle ja sivuille.



Kiitokset kaikille talkoissa mukana olleille!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kun kauha osui maahan

Saimme sovittua maatöistä ja perustuksista vastaavan kanssa ja homma lähtikin vauhdilla käyntiin. Tänään oli jo kaivuri kaivamassa talonpohjaa (tulee paalut, eli vain pintamaat kuoritaan).




Meidän tuurilla saviselta tontilta löytyikin sitten isoja kiviä / kalliota talon yhden kulman kohdalta. Pelkäsin jo, että joutuu vielä räjäyttelemään, mutta homma hoituukin niin, että valetaan betoni osin kallion päälle ja loput sitten paaluilla (huh).


Toisen kulman kohdalta taas löytyi vanha kaivo, mikä oli täynnä kaikkea roskaa. Noh huomenna pitäisi hoitua loppuun pohjan kaivuu ja ylimääräiset maat ajaa pois.