Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennuslupa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakennuslupa. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Rakennuslupa myönnetty!

Sähköpostiini tuli aikaisin perjantai aamuna kutsu liittyä käyttäjäksi lupapisteeseen. Ajattelin, että vastaava mestarimme olisi ilmoittautunut ja kyseessä olisi asian kuittaus. Yllätys olikin suuri: Siellä oli tieto myönnetystä rakennusluvasta! En oikein vieläkään kykene sisäistämään asiaa, niin kauan tässä on sen kanssa jo tapeltu (tontin ostosta yli 2v).

Nyt päästään vihdoin hoitamaan asioita, jotta saadaan projekti eteenpäin. Pitää mm. toimittaa kvv-kuvat leimattaviksi, hyväksyttää valvojat lupapisteessä, tilata paikan merkitseminen, informoida talotehdasta jne. Illalla voisi kyllä korkata tämän kunniaksi!

-Juha

Työmaa alkutilanteessa

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Rakennusluvan jättö

Joulukuussa 2015 saimme viimein jätettyä rakennuslupahakemuksen sisään. Tammikuussa olin yhteydessä lupakäsittelijään, kun sieltä päin ei ollut kuulunut mitään. Vastaus tulikin pian. Mm. talon leveyden ylitys on liikaa (472mm). Tämän ylityksen olimme jo käsitelleet aiemman lupakäsittelijän kanssa ja kaiken piti olla sen suhteen ok, eli mennä lievänä poikkeuksena. Käsittelijä kuitenkin vaihtui ennen kuin ehdimme saada lupaahakemuksen sisään ja hänen mielestään ulkomitta ylittyy liikaa.



Kaivelin hieman yliarkkitehdin pöytäkirjoja (Netistä). Sieltä löytyi tapaus, jossa tuo samainen 472mm ylitys oli mennyt läpi. Asemakaavassa oli sama 8m rajoitus. Löysin myös toisen tapauksen sattumoisin samalta alueelta, jossa 400mm ylitys oli hyväksytty. Eroa siis 72mm tähän meidän ylitykseen nähden.

Pitkän väännön ja erilaisten perustelujen jälkeen tämä ylitys taidetaan saada läpi. Kuvissa oli myös pieniä muodollisia puutteita, joten muokkausten jälkeen rakennusvalvontaan toimitetaan korjatut piirustukset. Selvisi myös, että päivää ennen meidän hakemusta on lähes naapurista jätetty hakemus hyväksytty ja siellä kaivuri on jo hommissa. Tuon hakemuksen käsittelyssä oli mennyt vain kuukauden päivät.