Näytetään tekstit, joissa on tunniste sokkeli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sokkeli. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sokkelia ja listoja..

Valolistojen jälkeen sain motivaatiota asentaa myös keittiön sokkelilevyt ja yläkertaan lisää listoja. Lanko oli myös auttamassa, kunnes näki työn jäljen, jonka jälkeen pesi kätensä hommasta :)

Lanko myös laittoi kuvan facebookin "Tein ite, "säästin" (räpellyksiä)" ryhmään, jossa sitä on nyt kovasti ruodittu.

Olisihan ne saanut siistimmin asennettua jopa näillä listoilla, jos olisi myös tuon toisen laittanut vinoon ja etsinyt niille oikean jiirin, mutta vituttaa näiden listojen kanssa pelleily, joten saa olla noin. Vähän akryylimassaa ja maalia, niin hyvä on.

keittiö

Ja kattopaneelit on asennettu "väärin" koska ei jaksanut tehdä ristikoolausta :)

tämä on se kohta mitä kommentoitiin kovasti :)

perjantai 7. huhtikuuta 2017

Tapaus keittiö part 2

Lisää ongelmia keittiön kanssa.. kun allaskaappia piti siirtää noin 10cm, kävi niin, että toisessa päässä keittiötä oleva 60cm alakaappi ja taso sen päällä olisi alkanut/loppunut ihan kulkuaukon reunasta ja ne olisi tavallaan vähän tukkona siinä tai joutuisi kiertämään joka kerta kun siitä kulkee ja muutenkin tyhmän näköinen. Päätimme sitten, että jätämme yhden 40cm kaapin pois ja vaihdamme toisen 40cm kaapin tilalle lieden vierestä 50cm kaapin ja 40cm kaapin taas sinne.

Tämän jälkeen tuo tehdaspituinen (258cm) tasokin riitti yhtenä palana päästä päähän. Itse ongelmaksi tuli nyt vaan se, että tuo taso tulee vain 0,5cm yli kaapin rungosta. Tämä ei olisi muuten ongelma, mutta tarkoitus oli laittaa kaapin kylkeen peitelevy, koska on viimeinen kaappi, mutta nyt se ei onnistuisi, koska silloin peitelevy olisi ulompana kuin itse taso, eikä se käy päinsä.

Päätimme siis jättää peitelevyn pois ja laittaa ruuvien päihin vain peitetulpat. Hyvä muuten, mutta sitten huomasimme, että kaapin jalat alkaa ihan kaapin reunasta ja alas ei saisi sokkelia päätyyn ollenkaan. Piti siis siirtää jalat kauemmas reunasta, eli kaappi irti seinästä, toisesta kaapista, jalat irti, sahata jalkojemn muovitapit irti ja laittaa jalat kauemmaksi reunasta. Tämän jälkeen sitten päinvastaisessa järjestyksessä kaappi takaisin paikoilleen.

jalat normaalipaikoissa

jalat siirretty kauemmas reunasta

kaappi takaisin paikoillaan

Seuraavaksi piti sitten tehdä kulmakaappiin hyllyt itse, koska epoq ei tarjoa kulmakaappiin hyllyjä ollenkaan, ainoastaan karuselleja. Värkkäsin parista listasta ja laudan pärkästä sinne tuet, johon laitoin sitten 60cm korkeasta kaapista kaksi hyllyä vierekkäin (kulmakaappi 120cm leveä). Toista levyä piti vielä vähän leikata, että sen sai paikoilleen.

ei ehkä kaunein kukkanen, mutta ajaa asiansa
Myöskään tiskikaappiin ei saanut epoqilta sitä ritilää alas, vaan olisi pitänyt ottaa sellainen viritys, joka laitetaan normaalihyllyn päälle ja siinä olisi ollut oma valuma-allas.

Päätimme ostaa ikeasta sellaisen ritiläsysteemin, mutta sekään ei sopinut ihan heittämällä tähän kaappiin. Ikean versiossa oli tietty reiät eri kohdissa ja se oli 2mm leveämpi kuin epoqin rungon sisäosa. Piti sitten laittaa kaapin yläosan reunojen väliin täytettä sen 2mm verran, että yläpää olisi samassa tasossa kuin alapää. Sen jälkeen ritiläsysteemi vaan ruuveilla kiinni kaapin kylkiin ja se oli siinä.

Ihmettelen tosin, miksi ikean ritiläsysteemissä on se osa, johon saa lautasia pystyyn ylempänä ja se jossa on mahdollisuus käyttää valuma-allasta alempana. Laitoimme vain sen ylemmän osan tämän kaapin alaosaan, kun lautasia varmaan tarvitsee myös välillä kuivata ja emme tarvitse kahta ritilähyllyä.

Tästä projektista ei ole kuvaa, mutta voin laittaa sitten valmiista, kunhan kaappi joskus saadaan seinälle.

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kuin vihainen ampiainen

Tällä viikolla ei ole hirveästi tapahtunut. Oikeastaan kolme päivää on ollut ihan tyhjäkäyntiä ja olo on kuin vihaisella ampiasella, kun ei tiedä mitä tekisi. Vastaavalla on ollut niin kiire omien projektiensa kanssa, että ei ole kerennyt työmaalle neuvomaan. Saimme Tiistaina itse asennettua loput eristeet, kun sovimme vastaavan kanssa, että laitamme 30mm finfoam levyä pohjalle jota meillä oli ja siihen päälle sitten 2 x 50mm eps, niin ollaan lähes samassa tasossa muiden eristeiden kanssa. Hän lupasi sitten toimittaa käyttämämme 7-levyä finfoamia tilalle tai muuta tavaraa.

Myös sokkelin / alajuoksun ja pintalaatan kohdalla on saanut miettiä, miten pystyeristyksen saa laitettua kunnolla, kun sokkelin heittää jonkin verran. Tässä kuva joka selventää asiaa:


Ratkaisu tuohon on pursottaa uretaanivaahtoa koloihin pystyeristettä asentaessa. Ylimääräinen eriste pitää viistää nurkasta ennen asennusta, että saa kipsilevyn asennettua myöhemmin.

Ensiviikolla on Terawatt aloittamassa lvi-työt ja seuraavalle on varattu jo lattiavalu. Toivotaan, että homma menee nyt putkeen.