tiistai 27. syyskuuta 2016

Etenee etenee..

Alakerran väliseinärungot on lähes valmiit. Puuttuu enää khh:n oviaukon pieni pätkä ja viemärin mahdollinen kotelointi.

Kannoimme myös osan kipseistä sisään turvaan tulevilta sateilta. Laitoimme alle lautoja, että ilma kiertää, mikäli betonilattiasta nousee vielä kosteutta. Aluksi laitoimme 64 levyä (30kg per kappale) päällekkäin yhteen pinoon, mutta sitten hieman laskeskelin, että tulee yli 700kg per neliö painoa ja yleensä lattiat mitoitetaan 200kg per neliö painolle, joten laitoimme varmuuden vuoksi kahteen pinoon. Kysyin myöhemmin vastaavalta paljonko lattia kestää ja vastaus oli: "rajattomasti". No näillä mennään kuitenkin nyt.

Tänään oli vuorossa sitten yläkerran lattia vanerien sisään kanto. Oli päässyt osittain kastumaan ja osassa oli selvästi sinistäjää ja yhdessä jopa hometta. Noh päätimme sitten hioa ne pois ja laitoimme pinon alimmaisiksi, että jos ei vaikka tarvitsisi niitä edes käyttää.

Terawatilta on Topi ollut korjailemassa Harrin jälkiä. Ainakin toistaiseksi hommat sujuu hyvin. Saa nähdä miten huomenna kipsien paikkaus onnistuu ja tapahtuuko villoille mitään.

Varaston ja makkarin välinen seinä

Varaston ja eteisen välinen seinä

Kipsit sisällä

Vanerit myös

lauantai 24. syyskuuta 2016

Lisää väliseiniä

Tässä parin päivän saavutukset on ollut yhden seinän levytys toiselta puolelta ja kolmen seinän rungot on saatu paikalle. Myös raksaportaat piti siirtää toisen JVS:n tieltä toiseen laitaan, tiivistää lattian läpivientejä ja asentaa verhotangoille tuet.

KHH:n seinä levytetty

Makkarin puolelta vielä levyttämättä

Olohuoneen JVS

Alakerran vessa alkaa hahmottua

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

JVS

Eli jäykistävä väliseinä. Sellainen saatiin tänään pystyyn. Seinä eroaa siten "tavallisista", että se laitettiin pikanauloilla betonilaattaan kiinni ja yläjuoksun päälle tuli vielä klossit, jotka estävät seinää liikkumasta sivusuunnassa. Pientä päänvaivaa aiheutti pieni mittavirhe (johtui siitä, että lattia ei ollut tasainen kaatojen takia), jonka takia koolauksien kohdalle piti tehdä pienet kolot uläjuoksuihin, että tarvittava painumisvara saatiin aikaiseksi. Huomenne varmaan sitten tämän seinän levytys ainakin.



tiistai 20. syyskuuta 2016

Ohi on!

Muuraus meinaan. Ei kyllä yhtään tule ikävä ainakaan allekirjoittaneen. Viimeinen varvi meni suhtkoht kivuttomasti. Ensin vaan leikkaili harkot valmiiksi, niin ne oli sitten kiva lätkiä paikoilleen. Appiukko teki samalla kantavan seinän rungon valmiiksi ja vaimo siivoili.

Muurauksen jälkeen päätin vielä kasata hyllyn työkaluille ja siivoilla. Siinä menikin loppuilta rattoisasti ja nyt luulisi työkalujen löytyvän hieman nopeammin (aikaisemmin sai kaikkia aina etsiä, kun oli levällään pitkin raksaa).

Hylly kasattu ja työkalut järjestyksessä

Tikkaatkin nojailee rivissä



Pesuhuoneen oviaukko

Pesuhuone




Sauna

Näkymä saunasta pesuhuoneeseen

maanantai 19. syyskuuta 2016

Kattoturvatuotteet asennettu

Töiden jälkeen raksalle tullessa odottikin mukava yllätys: kattoturvatuotteet oli käyty vihdoinkin asentamassa. Aluksi näytti hyvälle, mutta tarkempi tutkiminen paljasti sitten taas korjattavaa: Ainakin kattosilta vaatii säätöä, toinen kiinnike ei ota edes tiileen kiinni ja itse kattosiltakaan ei ole vaaterissa.

Asentelin sitten sadevesisuppilot syöksytorvien alle. Päätimme kokeilla aluksi vastaavan tapaa, eli jättää syöksutorvista lopusta se mutka pois ja laittaa putket vain hieman irti suppilon pohjasta. Muut meni ihan hyvin pienellä kaivamisella ja putken vääntämisellä, mutta terassin suppilo piti asentaa nyt tuollaisten mutkien varaan. Joskus nuo jäävät todennäköisesti terassin rakenteiden sisään, niin ei häiritse silmääkään sitten enää.

Sisällä saimme laitettua saunan viimeisenkin puurankaseinän ja lattialämmityksen jakotukin myös seinään kiinni. Jos sitä sitten huomenna muuraisi kylppärin vikan varvin.

Tässä ensinäkymä, hyvältä näyttää.

Palotikkaat


Talotikkaat

Syöksytorvi ennen suppiloa

Kattosilta, nopeasti katsottuna näyttää ihan hyvälle

Lähempää katsottuna toinen kiinnike on usean sentin päässä tiilestä

Näin lyhyt pätkä sitä on

Lanko tarkastaa tilanteen

Levytetty saunan seinä

Jakotukki paikoillaan

Ränni ja suppilo 1.

2.

3.

4. Terassin viritys

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Aukonylitykset tehty

Tänään jatkui lasten juhlat ja raksalle meno jäi myöhään iltapäivään. Olisin mielelläni kyllä käyttänyt tunnin lennokin lennätys harrastuksen parissa, mutta vaimo patisti raksalle, joten ei siinä sitten muu auttanut.

Raksalla olikin sitten appiukko ja lanko hommissa. Tekivät tukia aukonylityksiin ja yhtä väliseinän runkoa. Runkoon saatiin alaohjauspuu kiinni ja pääty pystytolpat valmiiksi. Ongelmia koitui yläkerran viemäristä, joka kulkee juuri tuon seinän kohdalla. Tämä prokkis jatkuu varmaan sitten huomenna.

Itse keskityin muuraushommiin. 5,5 tuntia siinä meni, mutta nyt on vihdoin aukon ylitykset muurattu ja täytetty betonilla. Myös yksi ontelo täytettiin alhaalta ylös asti ja laitettiin sinne myös harjateräs, niin tulee tukevampi tuosta pikku kulmauksesta. Kivasti huomasi missä on betonia kaadettu, kun harkko kastui ulkopinnastaan samasta kohdasta. Huomenna sitten ehkä se viimeinen varvi ja sitten saa muuraus hommat olla ainakin hetken. Saa nähdä myös tuleeko terawatin asentajat jatkamaan töitään.




lauantai 17. syyskuuta 2016

Loputkin tötteröt laitettu

Aamupäivä meni loppuja ulospuhallushajoittajia asentaessa katolle. Tällä kertaa homma sujui huomattavasti nopeammin, kun oli sen yhden eilen asentanut, niin tiesi miten toimia, eikä tarvinnut kaikkea ohjeesta tiirata.

Välissö juhlittiin pojan 6v synttäreitä ja sen jälkeen hommat jatkuivat muurauksen parissa. Saimme muurattua kaikki seinät 210cm korkeuteen, johon tulee ovien ja ikkunan aukonylitykset. Niitä pääsee sitten ihmettelemään huomenna.

Saimme myös tehtyä puuttuvan 20cm väliseinää ja ruuvattua siihen myös kipsilevyt kiinni toiselle puolelle. Huomenna varmaankin jatkuu sitten muuraushommat taas..

Loputkin 3kpl asennettuna

Tuli myös vaihdettua tuo terassin lipan oikean puoleinen pelti yhdeksi palaksi aiemman mittavirheen kahden palan sijaan.

Aukonylityslistat paikoillaan

Saunan seinä levytetty

perjantai 16. syyskuuta 2016

Tötteröt katolle!

Tänään sain puhelun iltapäivällä terawatilta, että meidän pitää asentaa ne ulospuhallushajoittajat katolle, ilmastointiasentajat ei kuulemma tätä tee. No illalla sitten kiipesin katolle ja ohjeita seuraamalla sain yhden tötterön asennettua. Huomenna varmaan sitten loput kolme. Sain myös muurattua taas yhden varvin.

Tötterö sisältä

Tötterö ulkoa

Yksi varvi taas lisää

torstai 15. syyskuuta 2016

Putkimiehet tekivät paluun

Aamulla anoppi soitteli, että pari jotain tyyppiä norkoilee raksalla ulkopuolella. Sanoin, että varmaan putkimiehet, että avaa ovi niille. Ei näköjään tieto liiku myöskään Terawatin sisällä. No illalla pääsin tarkastamaan mitä siellä oli saatu aikaiseksi ja olihan siellä.

Yläkerran vessan viemärit oli paikoillaan, samoin vesijohdot ja viemärin tuuletusputki oli viety valmiiksi ullakolle. Myös radonputki oli asennettu ullakolle asti ja eristetty. Oli jopa osattu tehdä reikä putkelle kipsilevyyn, toisin kuin ilmastointimiehet. En tiedä oliko putkimiehet vai kuka, mutta joku oli astunut porakoneeni "visipilän" päälle ja voin sanoa, että nyt todellakin vispaa, kun sekoittaa esim. laastia. Noh onneksi tuo ei montaa euroa maksa ja saahan sen ehkä vielä suoristettua.

Itse sain muurattua keittiön / saunan / suihkun välisen seinän loppuun ja tehtyä hieman suihkun ikkunan puoleista seinää lisää. Kiinnitin myös toisen parvekkeen pielilaudat. Unohtui tosin vielä ikkunan alle tuleva, mutta se on sitten viimeinen ja saadaan sekin prokkis päätökseen. Yllättävän kova homma on ollut niissä.

Toisen parvekkeen smyygi- ja pielilaudat kiinni

Eristetty radonputki

Yläkerran vesi- ja lattialämmitysputket + viemäri. Taustalla ilmastoinroinaa

Vasemmalla lattilämmityksen jakotukille tulevat putket, oikealla vessan putket


Viemärin tuuletus (huomaa reikä kipsilevyssä)

Yläkerran kaaosta 1.

2.

3.

4. 
Loppuun muurattu seinä keittiön puolelta

Kylppärikin edistyy