Kylppäri sai maltillisen 10cm alaslaskun ja saunaan tehtiin vajaa 30cm alaslasku. Kylppäriin asennettiin myös toinen höyrynsulku, joka teipattiin vesieristeeseen kiinni. Saunaan tuli taas alumiinipaperia ja sekin teipattiin vesieristeeseen kiinni. Loppui vain hieman paperi kesken, huomenna pitää hommata lisää. Myös yläkerran toinen makkari ja vaatehuone saivat kolmannen kerroksen kipsilevyä lattiaan.
Kuluneen viikon tapahtumat on khh:n korotusvalujen teko, yläkerran tasoitusta ja hiomista, alakerran maalausta, kylppärin ikkunan smyygien tekoa, saunan lattian ja levyseinän "sokkeli", khh:n oven smyygit ja pieni koroke kynnyksen eteen. Myös alakerran makkariin saatiin paneelit kattoon. Ensiviikolla pääsemme sitten kylppärin kimppuun, kun saamme apua vastaavalta.
LL-jakotukkikaapin korotusvalu
Viemärin korotusvalu
Pesuhuoneen laatan kosteus RH88% eli voi pinnoittaa
Saunan "sokkeli"
Pesuhuoneen ikkunan smyygit odottelee kiinnitystä
Tässä kuvassa vasta hoksasin, että suihku ei ole keskellä huonetta
Makkarissa valkoista ja harmaata seinää
Villaa tungettu koolausväleihin äänieristeeksi
Höyrynsulkuun tehty tarkoituksella henkireikiä välipohjalle
Tullut tässä hieman taukoa blogin kirjoittelussa. Saimme ylekerran koolaukset tehtyä seuraavana päivänä (edellisestä päivityksestä siis). Sen jälkeen on asennettu myös loput 50mm villat seiniin ja tehty vanerista lattia. Lattiasta puuttuu enää muutama naula ja sitten pitää tiivistää kaikki raot, reiät jne. tulevaa valua ajatellen. Myös puhallusvillat oli puhallettu tänään, joten nyt alkaa lämmöt pysymään talossa. Ainoa paikka joka "falskaa" on raksaovi, mutta pitäähän talossa jokin paikka olla, josta ilma pääsee vaihtumaan (kaikki ilmastointiputket on siis tulpattu). Huomenna varmaan viimeistellään yläkerran lattia ja viikonloppuna olisi tarkoitus saada tehtyä ainakin väliseinien rungot sinne.
Tässä ollaan nyt pari päivää puuhattu höyrynsulkua yläkertaan. Nyt se on valmis ja koolaaminenkin on saatu käyntiin. Ongelmia aiheuttanut asennusvirhe pystytysvaiheessa hoidetaan nyt niin, että muovit vaan käännetään lattiavanerin päälle ja ne jää sitten kipsivalun sisään ja tiivistyy sillä. Revenneet muovit taas teipattiin. Tämä oli Kastellin ohje. Huomenna olisi tarkoitus saada katon koolaukset valmiiksi, niin voi tilata puhallusvillan.
Tänään saatiin valmiiksi yläkerran lattian koolaukset. Päälle laitettiin vanerit väliaikaiseksi lattiaksi. Myös loput villat laitettiin yläkerran seiniin ja välipohjaan. Yksi lava kipsilevyjä kannettiin myös sisään.
Höyrynsulkujen kanssa huomattiin asennusvirheitä: talopakettia pystyttäessä toisen pään muovit oli jäänyt kattotuolien väliin ja osittain revenneet. Vakavampi ongelma on siinä, että molempien päätyjen seinien alaosien muovit oli myös jäänyt kattotuolien väliin kaksinkerroin ja sen ansiosta seiniin tulevan koolauksen alinta puuta ei saa jäämään enää höyrynsulun ulkopuolella, kuten tiivistysohjeissa. Nyt se jöisi kokonaan muovien väliin, mikä ei ole vaihtoehto. Pidetään kastellin ja vastaavan kanssa pieni palaveri, miten tämä nyt korjataan järkevästi.
koolattua lattiaa
villat seinissä
vanerit lattiana
makkari sai kasan kipsiä
tuosta olisi puhallusvillat hävinneet, jos ei oltaisi huomattu
myös tuuletusaukkoja teipattiin, ettei villat tipu tuuletusvälistä
tässä "oikein" olevat muovit
tässä taas ne on kattotuolin välissä ja revenneet
tähän pitäisi tulla koolaus tuon muovin taakse (siis tuonne missä on villaa)
Nyt on viimein saatu iv-asennukset valmiiksi. Terawatin Topi kävi korjailemassa alihankkijan Harrin tekeleitä. Oli itsekkin mukana hommissa yhtenä päivänä, jolloin Topi oli mennyt työmaalle klo 15 aikoihin, itse pääsin paikalle joskus klo 18 ja tein aluksi omia hommia ja myöhemmin autoin Topia kipsien läpivientien korjailussa. Lähdin paikalta klo 22 ja Topilta tuli viestiä klo 00.20, että hommat on valmiit. Ihan kiva, että edes joku viitsii tehdä hommat kunnolla. Läpiviennit ja niiden tiivistys oli nyt ok. Litistyneet villat yms. ja siivoaminen jäi kuitenkin meidän kontolle. Päivä siinä meni kahdelta henkilöltä. että saatiin paikat taas kuntoon ja voitiin jatkaa hommia. Tässä vielä pieni kertaus mitä meni pieleen:
-villat oli tallottu lyttyyn
-kävelty kuraisilla kengillä sisällä (tämä ehkä turhaa napinaa, mutta kun oven kynnyksellä on ihan matto, johon voisi kengät pyyhkiä, jos jaksaisi)
-käytetty asiakkaan sitko teippejä ja uretaanivaahtoa (tämäkin ehkä turhaa napinaa jonkun mielestä)
-kattotuolien nurjahdustukia oli sahattu poikki (voi olla, että niillä ei ole enää merkitystä, mutta silti)
-saunan ja pesuhuoneen putket oli jätetty liian ylhäälle (ei oltu huomioitu alas laskettuja kattoja)
-kaikki kipsilevyjen läpiviennit oli päin peetä
-kahden tuloilmaputken päistä puuttui höyrynsulku
Voi olla vielä muutakin, mutta tuossa nuo mitä nyt tulee mieleen. Kaikki nuo on kuitenkin korjattu osittain terawatin ja osittain meidän ansiosta. Fiilistellään silti vielä muutamalla kuvalla + videolla miltä raksalla näytti vielä hetki sitten:
villaa puuttuu
"läpivienti"
lisää "läpivientejä"
sekamelska
höyrynsulun kohdalla on jopa tiiviste, mutta kipsilevyn aukko on vähän turhan suuri
"läpivienti" + puuttuvat villat
verijälkiä
"ei ole irroitettu levyjä"
villat lytyssä
ja tässä myös
kattotuolien nurjahdustukia oli sahattu poikki
ehkä tyylikkäin "läpivienti" kaikista
höyrynsulku puuttuu päästä
"läpivienti"
höyrynsulku puhki
kipsilevyn nurkka tullut läpi höyrynsulusta
villat lytyssä ja puuttuu myös
putkimiehetkin osaa läpiviennit ja niiden tiivistyksen