Yläkerran katto on paneloitu, puuttuu enää vessan ja vaatehuoneen paneelit, mutta ne jää sitten ihan viimeiseksi. Pitää vielä ensin paneloida aula ja khh. Myös khh:n laatoituksen mallailu on aloitettu ja varaston lattiapinnoite saa kuivua noin viikon ennen kalustusta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste betolux. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste betolux. Näytä kaikki tekstit
perjantai 24. helmikuuta 2017
Alkuviikon aikaansaannokset
Tunnisteet:
betolux,
kattopaneelit,
khh,
laatoitus,
varasto
sunnuntai 4. joulukuuta 2016
Raksan kuulumisia
Terve vaan! Tässä onkin jo reilu viikko vierähtänyt ilman päivityksiä. Jotenkin ei ole vaan tuntunut siltä, että olisi oikein mitään uutta kerrottavaa. Nyt sitten on tapahtunut niin paljon, että ei meinaa edes muistaa kaikkea. Katsellaan vaikka kuvia ja muistellaan:
Varastossa loppui maali kesken ja toinen purkki joka oli samaa maalia olikin jäätynyt kovaksi möykyksi astian pohjalle (vesi kellui päällä). Kun sen sai lopulta sekoitettua, niin eihän siitä enää normaalimaaliksi ollut, mutta varastoon sai kelvata. Itseasiassa ihan hauskan efektin se sai aikaan: seinät jotka on maalattu kyseisellä maalilla näyttää ihan rapatuille. Tässä siis vinkki kanssarakentajille: jos haluat halpaa efektimaalia, niin osta halpaa muovimaalia ja anna sen jäätyä. Sulatettuna siitä tuleekin efektimaalia.
![]() |
Lanko kävi kokeilemassa tasoitusta |
![]() |
Lattilämmitysputkien nousu vaati hieman työtä.. |
![]() |
Lattia primeroituna |
![]() |
Kerkesin jo maalata seinän kunnes muistin, että sehän piti vesieristää. Onneksi maali oli vielä märkää ja sen sai pyyhittyä pois. |
![]() |
Nostin vesieriteen myös vesihanan läheltä korkealle (huomaa vajaasärmäisestä laudasta tehdyt smyygit ja kynnys :)) |
![]() |
Pilpin ympäristö vesieristettynä |
![]() |
Lavallinen laattoja piti kantaa sisään, kun eivät kuulemma kestä ulkosäilytystä. |
![]() |
Keittiön seinä levytettynä |
![]() |
Vaimo otti hommakseen tasoituksen ja hyvinhän se sujuu.. Tässä porraskuilun yläpää |
![]() |
Olohuone |
![]() |
Eteinen |
![]() |
Porraskuilun alapää |
![]() |
Aulasta |
![]() |
Alakerran WC |
![]() |
Pilpin ympäristö maalattu betoluxilla |
Varastossa loppui maali kesken ja toinen purkki joka oli samaa maalia olikin jäätynyt kovaksi möykyksi astian pohjalle (vesi kellui päällä). Kun sen sai lopulta sekoitettua, niin eihän siitä enää normaalimaaliksi ollut, mutta varastoon sai kelvata. Itseasiassa ihan hauskan efektin se sai aikaan: seinät jotka on maalattu kyseisellä maalilla näyttää ihan rapatuille. Tässä siis vinkki kanssarakentajille: jos haluat halpaa efektimaalia, niin osta halpaa muovimaalia ja anna sen jäätyä. Sulatettuna siitä tuleekin efektimaalia.
Toinen maaleihin liittyvä juttu on sitten tuo betolux: haisee ihan pirusti! tässä on liotin- ja vesiohenteisen maalin ero: vesiohenteinen ei juurikaan haise, liotinohenteinen taas haisee niin pirusti. Noh toivotaan, että tulee sitten edes kestävä pinta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)