Näytetään tekstit, joissa on tunniste väliseinä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste väliseinä. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. lokakuuta 2016

Väliseinärungot tehty

Viikonloppu ja alkuviikko meni yläkerran lattian ja runkojen teossa, mutta nyt ne on valmiit. Huomenna pitäisi tulla sähkömiehet sitten hommiin. Tänään siivosin vielä yläkerran ja siirtelin alakerrasta kaikki sähkömiehiä haittaavat tavarat pois tieltä. Tuli asennettua myös valvontakamera talon sisään kuvaamaan mahdollisia varkaita.

Eteläpäädyn makuuhuone

"Aula"

WC

Pohjoispäädyn makuuhuone

Melkoinen putki tämä kyllä on. Vaatehuone vasemmalla.


lauantai 24. syyskuuta 2016

Lisää väliseiniä

Tässä parin päivän saavutukset on ollut yhden seinän levytys toiselta puolelta ja kolmen seinän rungot on saatu paikalle. Myös raksaportaat piti siirtää toisen JVS:n tieltä toiseen laitaan, tiivistää lattian läpivientejä ja asentaa verhotangoille tuet.

KHH:n seinä levytetty

Makkarin puolelta vielä levyttämättä

Olohuoneen JVS

Alakerran vessa alkaa hahmottua

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

JVS

Eli jäykistävä väliseinä. Sellainen saatiin tänään pystyyn. Seinä eroaa siten "tavallisista", että se laitettiin pikanauloilla betonilaattaan kiinni ja yläjuoksun päälle tuli vielä klossit, jotka estävät seinää liikkumasta sivusuunnassa. Pientä päänvaivaa aiheutti pieni mittavirhe (johtui siitä, että lattia ei ollut tasainen kaatojen takia), jonka takia koolauksien kohdalle piti tehdä pienet kolot uläjuoksuihin, että tarvittava painumisvara saatiin aikaiseksi. Huomenne varmaan sitten tämän seinän levytys ainakin.



sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Aukonylitykset tehty

Tänään jatkui lasten juhlat ja raksalle meno jäi myöhään iltapäivään. Olisin mielelläni kyllä käyttänyt tunnin lennokin lennätys harrastuksen parissa, mutta vaimo patisti raksalle, joten ei siinä sitten muu auttanut.

Raksalla olikin sitten appiukko ja lanko hommissa. Tekivät tukia aukonylityksiin ja yhtä väliseinän runkoa. Runkoon saatiin alaohjauspuu kiinni ja pääty pystytolpat valmiiksi. Ongelmia koitui yläkerran viemäristä, joka kulkee juuri tuon seinän kohdalla. Tämä prokkis jatkuu varmaan sitten huomenna.

Itse keskityin muuraushommiin. 5,5 tuntia siinä meni, mutta nyt on vihdoin aukon ylitykset muurattu ja täytetty betonilla. Myös yksi ontelo täytettiin alhaalta ylös asti ja laitettiin sinne myös harjateräs, niin tulee tukevampi tuosta pikku kulmauksesta. Kivasti huomasi missä on betonia kaadettu, kun harkko kastui ulkopinnastaan samasta kohdasta. Huomenna sitten ehkä se viimeinen varvi ja sitten saa muuraus hommat olla ainakin hetken. Saa nähdä myös tuleeko terawatin asentajat jatkamaan töitään.




torstai 15. syyskuuta 2016

Hitaasti, mutta epävarmasti..

On jäänyt blogin päivitys ihan retuperälle, kun on illalla niin naatti, että ei jaksa kirjoitella + kännykän akku on ollut aina niin vähissä, että ei ole saanut edes kuvia otettua.

No tässä parin viikon aikana on ilmastointityöt edennyt jonkin verran, ilmeisesti kaverit tekee vaan muutaman tunnin päivässä töitä. Ovat kyllä onnistuneet tallomaan kaikki villat yläkerrasta ja irroittaneet varmaan puolet kipsilevyistä, saa nähdä meneekö ne enää seinälle heidän toimestaan. Myös ristikoiden nurjahdustukia oli sahattu poikki ja käytetty ilmastointiputkien kiinnitykseen. Pitää tehdä reklamaatiota, kunhan ovat saaneet ensin hommat tehtyä ja tarkastetaan tilanne uudestaan.

Myöskään kattoturvatuotteiden asentajia ei ole näkynyt. Alunperin olimme pyytäneet asennusta viikolle 33. Nyt ollaan jo viikolla 37. On kuulemma kiirettä ja asentaja flunssassa jne. muita selityksiä. Ei varmaankaan ilmastointityöt edisty, koska katolle ei pääse, kun ei ole tikkaita tai muutakaan. Uskomatonta touhua!

Mitä nyt sitten itse ollaan puuhattu tällä välin:

-ovien tiivistys uretaanilla (paitsi pääovi, joka on mallia "raksa")
-loput smyygi- ja pielilaudat sahattu, maalattu ja asennettu
-ylimmät pielilaudat tiivistetty yläpäästään silikonilla
-muuraus aloitettu
-yksi puuväliseinä tehty (tosin jäi mittavirheen takia 20cm liian lyhyeksi, pitää jatkaa kun kerkiää)

Kuvia ei nyt hirveästi ole, mutta tässä muutama:

Muuraus aloitettiin keittiön ja pesuhuoneen / saunan välisestä seinästä

Vesijohtojen kanssa ihmettelyä

Ensimmäinen varvi

Puinen väliseinärunko paikoillaan

Omatekoiset tellingit

Saunan ja kylppärin välinen seinä melkein valmis

Sauna oikealla, suihku vasemmalla

Edistyy, edistyy. Seuraavaksi saa ihmetellä tuota ikkunan aukon tekemistä