Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sauna. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. toukokuuta 2018

Terassi valmis

Viimeisetkin rimat tuli laitettua paikoilleen. Tuli myös värkättyä jämäpuista palli trampalle ja myös saunaan. Melkein vuosi sitä tulikin saunottua ilman pallia. Seuraavaksi sitten pääsee laittamaan sisälle niitä listoja joita riittää..





torstai 8. kesäkuuta 2017

Lauteet tehty

Tässä on ollut hieman hiljaisempaa raksalla. Lähinnä ollaan siivoiltu ja laitettu silikoneja jne. Vauhtia alkoi löytymään, kun alkuviikosta selvisi, että perjantaina on kvv katselmus ja perään osittainen lopputarkastus eli muuttotarkastus. Piti siis saada sauna valmiiksi, että sekin tulee samalla tarkistettua ja saa ottaa käyttöön. Huomenna on siis suuri päivä edessä.

siistiä on

sauna eilen

sauna tänään



lauantai 22. huhtikuuta 2017

Sauna paneloitu

Eilen sain saunan sitten paneloitua. Myös oveen vaihtui hienompi vedin, lisäksi tein vielä smyygit ja laitoin listat paikoilleen. Lauteet sitten joskus myöhemmin.


torstai 20. huhtikuuta 2017

Raksakuulumisia

Jälleen on viikko vierähtänyt ja raksalla on taas päästy hieman eteenpäin. Yläkerran vessaan löytyi lopulta allaskalusteet bauhausista. Tosin ovet joutui kääntämään toisinpäin, että ei ota avattaessa kiinni pönttöön. Harmillisesti reiät on porattu valmiiksi ja nyt ne sitten on alhaalla. Pitää päällystää ovi valkoisella kontaktimuovilla ja porata uudet reiät, niin eiköhän se siitä.



Myös alakerran vessassa on edistytty. Laatat on saumattu ja allaskalusteet asennettu. Peilikaappi löytyi myös bauhausista. Valon kanssa on vielä hieman säätöä, kun menin tiputtamaan sen lattialle ja uusia kupuja ei saa varaosana, vaan pitäisi ostaa kokonaan uusi lamppu. Mietinnässä on, tuleeko tuohon sitten talopakettiin kuuluva loisteputki + pistorasia päälle, vai hommataanko uusi lamppu ja asennetaan pistorasia kaapin sisään.

allas- ja peilikaappi paikoillaan

laatat saumattuna

Nyt on myös pesuhuoneen katto paneloitu loppuun asti ja sauna yhtä seinää vaille paneelissa. Loppui paneelit kesken, yritetään saada huomenna loputkin paikoilleen.

pesuhuoneen katon loputkin paneelit paikoillaan

saunan panelointi aloitettiin myös katosta

kulmissa mustaa maalia, koska ei tule listoja, niin ei kollota alumiini silmiin

sitten vuorossa päätyseinä

ovenkarmitkin sai listat

valmista pintaa

kyllä se kuusi näyttää hyvälle ihan sellaisenaan

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

1,5 viikon aikaansaannokset

Yläkerran kipsilattia on valmis, sauna on hyvällä mallilla, porraskuilu melkein valmis, khh valmis primeria varten, yläkertaan seuraavaksi paneelit kattoon, vessojen seinälaatat on tilattu, portaat ja ulko-ovi tilattu. Keittiökin pitäisi varmaan kohta tilata, lattialaminaatit on hommattu.

yläkerran vessan lattia

sama lämpökameralla kuvattuna

yläkerran aula


yläkerran toinen mh


vaatehuoneen jakotukki sai myös "kakun"


saunan nykynormin mukainen valtava ovi 9x20

khh:n lattia odottelee jo primeria

väliseinät sai vielä villaa rakoihin ennen kattopaneeleita

porraskuilu

maanantai 6. helmikuuta 2017

Tää on niin tätä!

Tänään hain toiselta rakentajalta alumiinipaperia saunaan ja aloin asentamaan puuttuvaa palaa. Noh homma meni ihan hyvin, mutta tällä kertaa loppui sitten teippi! Noh onneksi sitä saa kaupasta lisää, pitää huomenna hakea. Siirryin sitten tekemään toisen yläkerran makkarin kolmatta kipsilevykerrosta lattiaan. Myös khh:n ulko-ovi sai vihdoin smyygit.

keskeltä puuttuu enää noin 7m teippiä

toinen makkarikin levytetty

Khh:n smyygit

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Saunaa ja yläkerran lattiaa

Kylppäri sai maltillisen 10cm alaslaskun ja saunaan tehtiin vajaa 30cm alaslasku. Kylppäriin asennettiin myös toinen höyrynsulku, joka teipattiin vesieristeeseen kiinni. Saunaan tuli taas alumiinipaperia ja sekin teipattiin vesieristeeseen kiinni. Loppui vain hieman paperi kesken, huomenna pitää hommata lisää. Myös yläkerran toinen makkari ja vaatehuone saivat kolmannen kerroksen kipsilevyä lattiaan.

kelppärin alaslasku

saunan alaslasku

saunan villat

vähän jäi puuttumaan

keittiön toinenkin seinä sai harmaata maalia


pari levyä paikoillaan

valmista

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Tuli hyvä kakku

Kuluneen viikon tapahtumat on khh:n korotusvalujen teko, yläkerran tasoitusta ja hiomista, alakerran maalausta, kylppärin ikkunan smyygien tekoa, saunan lattian ja levyseinän "sokkeli", khh:n oven smyygit ja pieni koroke kynnyksen eteen. Myös alakerran makkariin saatiin paneelit kattoon. Ensiviikolla pääsemme sitten kylppärin kimppuun, kun saamme apua vastaavalta.

LL-jakotukkikaapin korotusvalu

Viemärin korotusvalu

Pesuhuoneen laatan kosteus RH88% eli voi pinnoittaa
Saunan "sokkeli"

Pesuhuoneen ikkunan smyygit odottelee kiinnitystä

Tässä kuvassa vasta hoksasin, että suihku ei ole keskellä huonetta

Makkarissa valkoista ja harmaata seinää

Villaa tungettu koolausväleihin äänieristeeksi

Höyrynsulkuun tehty tarkoituksella henkireikiä välipohjalle

Jämpti on

Katto melkein valmis, puuttuu enää listat