Näytetään tekstit, joissa on tunniste levytys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste levytys. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. joulukuuta 2016

Pilp saapui

Kauan odotettu pilp saapui viime torstaina ja putkimiehet asensi putket perjantaina. Ei sitten tullut jalustaa ja kone jäi paikoin jopa 20cm irti seinästä, mutta pääasia, että laite on nyt paikoillaan. Käyttövesiutket ja sähköt on vielä laittamatta ja toistaiseksi 9kw puhallin hoitaa talon lämmityksen. Laitteesta puuttui myös suodattimet, mikä on outoa, koska kyllä ne siellä tehtaalta lähtiessään kuuluisi olla, Asiaa selvitellään..


Myös yläkerran palapeli lähenee loppuaan. Molemmat makkarit on nyt tehty ja enää puuttuu aula.



Alakerrassa on jo laitettu hieman levyä kattoon ja päästy jo osittain pohjamaalaamaan.


torstai 24. marraskuuta 2016

Levytys part miljoona

Loppuuko tämä levytys ikinä? No ehkä se vielä joku kaunis päivä, mutta ainakin jotain on alkuviikosta tapahtunut:

khh on levytetty

viemäri vaatii vielä koteloinnin

eteisestä

eteisestä

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Viikonlopun aikaansaannokset

Loppuviikko ja viikonloppu meni levytyksen merkeissä. Tuli myös laitettua tukia kaapeille laudoista valmiiksi levyjen taakse. Portaiden käsijohteetkin vaativat jotain taakseen mihin kiinnittää, niin sen takia piti yksi levy ottaa pois ja lisätä sinne muutama koolaus. Vessan oviaukon kohdalla huomasin levyttäessä, että tolppa oli liikkunut jossain vaiheessa ja se oli myös keskeltä hieman mutkalla. Pienellä kampeamisella ja levyn ruuvaamisella kiinni se oikeni. Yläkertaan on kannettu jo valmiiksi kipsisuikaleita tulevaa palapeliä varten ja alakerrassa odottaa parikymmentä säkkkiä tasoitetta niiden välien täyttöön.

Olohuoneen seinät levytetty

Makuuhuoneen seinät levytetty

Eteinen sai raksanaulakon ja oviaukkoihin laitettiin puuta

Pääoven ympäristö levytetty

Varaston kattoon oli hyvä harjoitella levyttämistä. Ei ollut kuin 9-läpivientiä..

torstai 17. marraskuuta 2016

Porraskuilu

Sen kanssa hääräilin tänään. Poistin "kakkosneloset" jotka olivat tellinkinä portaiden reunoilla ja laudat niistä, teippasin höyrynsulut kuntoon ja siivoilin välistä pudonneet puhallusvillat. Asentelin myös takkakytkin -varauksen pilpille ja laitoin taas muutaman levyn seinään.

Olohuoneesta

Eteisestä

Yläkerrasta

tiistai 15. marraskuuta 2016

Tiistain terävimmät

Tänään sain tehtyä keittiön seinien levytyksen loppuun (harkkoseinästä ei vielä tietoa levytetäänkö vai mitä tehdään sille). Myös eteisen tulevaan vaatekomeronurkkaan sain levyt kiinni ja khh:n yhteen seinään. Ilokseni huomasin myös, että saunakanava oli käyty asentamassa. Vielä kun tulisivat piikkaamaan sen varaston lattian ja toisivat sen pilpin sinne.

Keittiö done

Eteisen nurkka done

Saunakanava done

maanantai 14. marraskuuta 2016

Loputonta levyttämistä..

Sitä on oikeastaan tapahtunut tässä viimeaikoina. Putkimiehiä ei ole myöskään näkynyt, vaikka piti jo kaksiviikkoa sitten tulla laittamaan sitä lattialämmitystä. Myöskään puhelimeen tai sähköpostiin ei vastaa tämä terawattin työnjohtaja..

Varasto on myös edistynyt, seinät on saanut maalia ja kattoonkin saatiin nurkkaan yksi levy paikoilleen (kiitos levyhissin).

Piti myös viritellä räystäille linnunpelättimet, kun mokovat kävivät nokkimassa villoja ainakin paalista, en tiedä kävivätkö myös yläpohjassa, jolla nyt on enemmän merkitystä.

Eteinen

Olohuone

Tekninentila

Täällä vartion minä!

maanantai 7. marraskuuta 2016

Alakerran levytystä, villoitusta ja hieman vesieristystä

Siinä viimeisimmät tapahtumat raksalla. On muuten hieman helpompaa tämä alakerran levytys, kun ei tarvitse leikellä levyjä juuri lainkaan saati kantaa yläkertaan. Tuli myös kokeiltua hieman vesieristämistä varastoon.



keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Kuin leikkaussalissa

Tässä on tullut väkerreltyä yläkerran seinien levyjä lähes viikon, mutta nyt ne alkaa olemaan melkein valmiit. Puuttuu enää ovien yläpuolelta pätkät, mutta niitä ei voi tehdä ennen kuin tietää mihin korkoon lattia tulee. Siitä pääsemmekin aiheeseen, eli miten toteuttaa yläkerran lattia. Vaihtoehdot on joko valaa 35mm valu, tai tehdä kipsisoiroista. Alunperin tähän taloon oli suunniteltu se valu, mutta hieman arveluttaa lorotella tuhansia litroja vettä pelkän teipin ja "paperin" varaan. Sieltä välistä kun lorahtaa, niin kastuu välipohjan villat ja nehän ei sieltä sitten kuiva mitenkään.

Toinen vaihtoehto olisi tehdä kipsilevysuikaleista, joka on halvempi vaihtoehto ja siinä ei tarvitse läträtä ainakaan tuhansilla litroilla vettä, ehkä sadoilla.. Mutta ongelmaksi muodostuu se, että tähän kun oli alunperin suunniteltu se valu, niin putket on mitoitettu sen mukaan ja ne olisi halkaisijaltaan 16mm. Seinien ja kattojen levyistä jää yli suikaleita, jotka ovat 13mm eli putki jäisi 3mm levyjen yläpuolelle ja se ei käy päinsä. Pitäisi olla hieman levypinnan alapuolella.

Yksi vaihtoehto olisi kammata saneerauslaastia 13mm levyjen alapintaan ja nostaa sillä niitä hieman ylemmäs. Ei taida kuitenkaan 3mm nousta. Kaksi levyä jos laittaisi päällekkäin tekisi jo 26mm, mutta siinä olisi tupla työ (jengi valittaa jo yhden kerroksen tekemisestä, ettö on tosi työläs).

No tänään sitten päätettiin, että asennetaan se aluspaperi ja reunanauha varmuuden vuoksi, niin kaikki vaihtoehdot ovat vielä mahdolliset, vaikka putket asennettaisiinkin jo. Saa nähdä tuleeko asentajat millon. uusin tieto on, että loppuviikosta tai ensiviikon alussa.

Tuosta "paperista" tulee mieleen ihan leikkaussali

Se on vihreää pintakäsiteltyä paperia, joka ei päästä vettä läpi

Myös ranskalaiset parvekkeet tuli asennettua viikonloppuna

lauantai 24. syyskuuta 2016

Lisää väliseiniä

Tässä parin päivän saavutukset on ollut yhden seinän levytys toiselta puolelta ja kolmen seinän rungot on saatu paikalle. Myös raksaportaat piti siirtää toisen JVS:n tieltä toiseen laitaan, tiivistää lattian läpivientejä ja asentaa verhotangoille tuet.

KHH:n seinä levytetty

Makkarin puolelta vielä levyttämättä

Olohuoneen JVS

Alakerran vessa alkaa hahmottua