perjantai 7. huhtikuuta 2017

Tapaus keittiö part 2

Lisää ongelmia keittiön kanssa.. kun allaskaappia piti siirtää noin 10cm, kävi niin, että toisessa päässä keittiötä oleva 60cm alakaappi ja taso sen päällä olisi alkanut/loppunut ihan kulkuaukon reunasta ja ne olisi tavallaan vähän tukkona siinä tai joutuisi kiertämään joka kerta kun siitä kulkee ja muutenkin tyhmän näköinen. Päätimme sitten, että jätämme yhden 40cm kaapin pois ja vaihdamme toisen 40cm kaapin tilalle lieden vierestä 50cm kaapin ja 40cm kaapin taas sinne.

Tämän jälkeen tuo tehdaspituinen (258cm) tasokin riitti yhtenä palana päästä päähän. Itse ongelmaksi tuli nyt vaan se, että tuo taso tulee vain 0,5cm yli kaapin rungosta. Tämä ei olisi muuten ongelma, mutta tarkoitus oli laittaa kaapin kylkeen peitelevy, koska on viimeinen kaappi, mutta nyt se ei onnistuisi, koska silloin peitelevy olisi ulompana kuin itse taso, eikä se käy päinsä.

Päätimme siis jättää peitelevyn pois ja laittaa ruuvien päihin vain peitetulpat. Hyvä muuten, mutta sitten huomasimme, että kaapin jalat alkaa ihan kaapin reunasta ja alas ei saisi sokkelia päätyyn ollenkaan. Piti siis siirtää jalat kauemmas reunasta, eli kaappi irti seinästä, toisesta kaapista, jalat irti, sahata jalkojemn muovitapit irti ja laittaa jalat kauemmaksi reunasta. Tämän jälkeen sitten päinvastaisessa järjestyksessä kaappi takaisin paikoilleen.

jalat normaalipaikoissa

jalat siirretty kauemmas reunasta

kaappi takaisin paikoillaan

Seuraavaksi piti sitten tehdä kulmakaappiin hyllyt itse, koska epoq ei tarjoa kulmakaappiin hyllyjä ollenkaan, ainoastaan karuselleja. Värkkäsin parista listasta ja laudan pärkästä sinne tuet, johon laitoin sitten 60cm korkeasta kaapista kaksi hyllyä vierekkäin (kulmakaappi 120cm leveä). Toista levyä piti vielä vähän leikata, että sen sai paikoilleen.

ei ehkä kaunein kukkanen, mutta ajaa asiansa
Myöskään tiskikaappiin ei saanut epoqilta sitä ritilää alas, vaan olisi pitänyt ottaa sellainen viritys, joka laitetaan normaalihyllyn päälle ja siinä olisi ollut oma valuma-allas.

Päätimme ostaa ikeasta sellaisen ritiläsysteemin, mutta sekään ei sopinut ihan heittämällä tähän kaappiin. Ikean versiossa oli tietty reiät eri kohdissa ja se oli 2mm leveämpi kuin epoqin rungon sisäosa. Piti sitten laittaa kaapin yläosan reunojen väliin täytettä sen 2mm verran, että yläpää olisi samassa tasossa kuin alapää. Sen jälkeen ritiläsysteemi vaan ruuveilla kiinni kaapin kylkiin ja se oli siinä.

Ihmettelen tosin, miksi ikean ritiläsysteemissä on se osa, johon saa lautasia pystyyn ylempänä ja se jossa on mahdollisuus käyttää valuma-allasta alempana. Laitoimme vain sen ylemmän osan tämän kaapin alaosaan, kun lautasia varmaan tarvitsee myös välillä kuivata ja emme tarvitse kahta ritilähyllyä.

Tästä projektista ei ole kuvaa, mutta voin laittaa sitten valmiista, kunhan kaappi joskus saadaan seinälle.

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Tapaus liesi

Liesi nyt ei käynyt sitten meidän keittiöön korkeuden puolesta kuten Tapaus keittio part 1:ssa mainitsin. Liesi oli kuitenkin hinnaltaan varsin edullinen, alennukset mukaanlukien alle 400€ kun halvimmat induktioliedet maksaa luokkaa 700€ normaalisti. Ei olisi mitään järkeä maksaa 300€ lisää siitä, että korkeutta voisi säätää paremmin, joten päätin ratkaista asian rälläkällä.

Lieden jalat olivat kiinni etu ja taka sokkelissa ja ne olivat taas kiinni lieden sivuissa. Sivuissa oli muutama reikä, mutta sokkeleita ei voinut säätää, koska sivujen ala "helmat" ottivat kiinni. Päätin siis rälläköidä helmat pois, niin sen jälkeen sokkelit voisi laittaa sopivaan korkeuteen poraamalla uudet reiät.

sokkelit vielä paikoillaan

sokkelit irroitettuna

sivut lyhennettynä
Homma onnistui mielestäni hyvin. Nyt liesi sopii meidän keittiöön korkeutensa puolesta, eikä tarvinnut keventää kukkaroa. Toinen huono juttu tosin tässä liedessä on sen uunin kapeus: 43cm. meidän nykyisessä 50cm liedessä on jo tuon verran. Noh on sillä pärjätty, joten eiköhän tälläkin..

etusokkeli paikoillaan

takasokkeli paikoillaan

liesi paikoillaan, vanerit alla, että näkee tulevan koron laminaatin kanssa

nyt ollaan samalla tasolla, ei vielä säätänyt vaateriin, koska tulee laminaatti vielä.

Eteisen laatoitus part 2

Tänään sitten laatoitin eteisen uudelleen. Tällä kertaa käytin mosaiikkilaastia jonka kuivumisaika on 24h (edellinen weber vetonit RF olisi kuivanut 48h). Käytin myös "tavallista" 6x6mm kampaa ja painoin laatat tiukasti lattiaan samalla niitä liikutellen, että laasti varmasti tarttuu kunnolla. En välittänyt enää onko laatat samassa tasossa, joten saa nähdä sitten kun on saumattu, miltä näyttää, ainakin luulisi nyt pysyvän.

uusi yritys

kulkusilta siksi aikaa, että laasti on kuivunut

Tapaus saranat

Kun teimme keittiökaupat, niin oli selvää, että saranat menee jälkitoimitukseen. Muutama viikko myöhemmin aloin kyselemään saranoiden perään, niin sain muutaman päivän päästä viestin, että 29.3 pitäisi tulla. Sain jopa seurantanumeron, joka tosin alkoi toimia vasta kun tavarat saapuivat ruotsista? suomeen.

Samalla selvisi, että paketti olisi noudettavissa jostain malminkartanon r-kioskilta. Gigantin viestissä luki, että jos haluaa vaihtaa toimitusosoitteen, niin välittää kyseinen viesti osoitteeseen: selvitys.helsinki@matkahuolto.fi

Laitoin viestiä, että voisin noutaa saranat työpaikkani lähellä olevasta matkahuollon omasta toimipisteestä, mutta vastaukseksi sain tympeä oloisen sähköpostin, jossa sanottiin, että ulkomailta tulevaa pakettia ei oikein voi reitittää uudelleen, kun tulee aikaisin aamulla ja toimistolla ei ole ketään.. lässyn lässyn.. ja tämän lisäksi siitä olisi pitänyt vielä maksaa ylimääräistä, sanoin, antaa olla ja menkööt sitten sinne r-kioskille.

Hetken jo näytti, että saranat tulee jopa päivän myöhässä, mutta kun niitä ei alkanut kuulumaan, niin kyselin matkahuollosta niiden perään, ja jälleen tuli tympeä vastaus, että jostain syystä ei ole kioskilla rekiosteröity tai jotain ja olisi pitänyt hoitaa asiakaspalvelun kautta jne. No lupasivat selvittää, eipä ole kuulunut mitään edelleen.

Tältä näytti edelleen tätä kirjoittaessa 5.4.2017

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Déjà-vu

Luulin jo onnistuneeni eteisen laatoituksessa, kunnes vaimo huomasi, että toisessa päässä laatat on huomattavasti korkeammalla ja eihän ne niin voi jäädä, kun laminaatin ja laattojen väliin tulee vielä metallilistakin. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä ajelin raksalle ja aloin irroittelemaan laattoja. Ja kovin samalle näytti kun aiemmin yläkerran vessan lattian kanssa. Melkein kaikki laatat ei ollut kiinni lähes ollenkaan ja tämän lisäksi laasti oli vielä kosteaa, vaikka laatoituksesta oli yli 24h. Ilmeisesti paksu laastikerros + pohjuste + kuivapuristelaatta yhdistelmä ei ollut oikein suotuisa laastin kuivamiselle. Onneksi laatat irtosivat ehjinä (paitsi yksi, jonka tiputin) ja laasti irtosi suhteellisen helposti. Kyllä siinä hiki tuli niitä irroitellessa ja lattiaa putsatessa, mutta nyt ollaan taas lähtöruudussa. Huomenna uusiks!

tältä se näytti vielä aamulla

ja tältä illalla

laasti ei ole juurikaan tarttunut laattaan


keksin ottaa lapion käyttöön

siinä putsattu lattia. huomaa edelleen kostea laasti.

laastit pytyssä ja laatat kuivumassa



Tapaus keittiö part 1

Keittiö saapui kuten oli luvattu ja siihen asti kaikki oli hyvin. Sen jälkeen alkoivatkin ongelma..

Ensimmäinen ongelma oli, että allaskaappia ei saanut sille tarkoitettuun kohtaan, koska silloin apk:n pistorasia olisi jäänyt kaapin ja pesukoneen väliseen kohtaan ja toisaalta pistorasia pitäisi kuulemma jäädä muutenkin kaapin sisään, että vikatilanteessa sen voi helposti irroittaa.

kaapin uusi paikka
Toinen ongelma alkoi sitten tuosta kaapin paikan siirrosta. Olimme hankkineet tiskipöydän, joka oli 142cm leveä eli sen oli tarkoitus peittää 80cm allaskaappi ja 60cm apk. Nyt kun paikkaa siirrettiin, ei olisi enää tiskipöytä ja kulmasta lähtevä taso enää olleet toisissaan kiinni, eli olisi pitänyt tehdä siihen väliin jokin lyhyt pätkä tai sitten siirtää sauma toiselle tasolle, joka olisi sitten ollut ikkunan edessä, ei hyvä sekään. Jos taas olisi tiskipöydän laittanut kiinni tasoon, niin ei olisi enää apk mahtunut olemaan sen alla kokonaan, vaan osa siitä olisi jatkunut tason alla.. huoh..

Kolmas ongelma koski myös tiskipöytää, se oli 60cm syvä, kun taas tasot oli 61cm syviä. Tämän olisi voinut korjata kaventamalla tasoa 1cm verran, mutta sitten taas kaappien ovet olisi olleet vaarassa jo tulla samalle tasolle tason etupinnan kanssa tai jopa yli riippuen miten vinossa seinät on, eli jos olisi joutunut jättämään kaappia yhtään irti seinästä. Ei hyvä.

Neljäs ongelma johtuikin sitten tasosta. Kun tilasimme tasoja, oletimme, että ne on standardi kokoisia, mutta toisin kävi tässäkin. Tasoja on montaa eri korkeutta. Tiskiallas oli "normaali" 28mm korkea, kun taas nämä meidän tasot olivatkin 38mm eli sentin verran korkeampia. Tämänkin olisi voinut ratkaista sillä, että olisi laittanut jotain tiskipöydän ja kaapin rungon väliin, joka olisi nostanut sen sentin, mutta tässä vaiheessa päätimme, että luovumme tiskipöydästä ja hommaamme upotettavan tiskialtaan.

Viides ongelma on, että jos tulevaisuudessa haluamme vaihtaa tasoa, niin sen täytyy myös olla sitten 38mm paksu tai muuten joudumme uusimaan myös välitilan. Mahdollisesti teemme betonitasot joskus.

Kuudes ongelma tuli sitten tasojen korkeudesta. Olin säätänyt tasot 90cm korkeuteen, mutta se tuntui kovin korkealle, kun olemme tottuneet nykyisessä asunnossa 83-86cm korkeuteen, joten laskin ne niin alas kuin sai (joutui mm. muokkaamaan allaskaapin jalkoja). Nyt 38mm tason yläpinta on 87,5cm.

Seitsemäs ongelma ilmeni nyt kun keittiökoneet tulivat. Laiton lieden paikoilleen ja huomasin, että se oli paljon korkeammalla kuin taso. Ajattelin, että säädetään sitten vaan jaloista alemmaksi. Hämmästys oli suuri, kun aloin jalkoja tutkimaan, niin tuo 90cm olikin minimi! Liettä ei siis saa alemmas muuten kuin vaihtamalla liesi tai muokkaamalla tuota nykyistä ja samalla menee takuu. Katsotaan mitä tehdään..


nousee vielä 1cm ylemmäs, kun asennetaan lamitaatti.






Kahdeksas ongelma liittyy siihen, että Terawattin asentaja oli asentanut liesituulettimen putken todella kauas seinästä, joka aiheuttaa sen, että liesituulettimien valikoima pienenee huomattavasti, koska yleensä tuulettimien hormiosien syvyys on luokkaa 17-18cm ja nyt tuo hormi on yli 21cm.



Ratkaisimme asian hommaamalla sitten kalliimman liesituulettimen, jossa oli todella syvä hormiosa. Katsotaan hyvittääkö Kastelli tästä jotain.


Tässä oli nyt esimmäinen osa. Katsotaan seuraako jatkoa.. Toivottavasti ei.

Keittiön koneet ja portaat saapui

Tässä on taas reilu viikko mennyt edellisestä päivityksestä. Tapahtunut sen jälkeen:

-porraskuilu on nyt pakkeloitu ja maalattu.
-eteisen katto paneloitu.
-osa eteisestä laatoitettu (saumaus puuttuu).
-keittiön koneet paikoillaan, liesituuletin asennettu.

Portaat tuli jo viime perjantaina ja asentajat olisivat tulleet maanantaina, mutta sain siirrettyä asennuksen perjantaille, koska eteisestä puuttuu vielä laatat. Laattojen asennusta varten ostin nyt sitten "makkarakamman", jolla saa reilusti laastia laattojen alle, eli ei pitäisi käydä ainakaan niin kuin yläkerran vessan kanssa. Myöskään tasoituspalikoita ei nyt ole käytössä, vaan vatupassilla on tarkoitus pärjätä.

Todella hidasta hommaa tuo lattian laatoitus. Vaikka käytössä oli se makkarakampa, niin silti jossain kohtaa oli liian vähän laastia ja piti irroittaa laatta ja laittaa lisää. Vaimo halusi myös tiililadonnan, niin sitäkin piti hieman suunnitella ja leikellä laatat valmiiksi, mutta ei mennyt paljoa hukkaan ja näyttää kivemmalle. Epäilyttää kyllä miten laasti oikein kuivaa, kun laitoin lattiaan pohjustetta ja laatat on kuivapuristeisia, eli eivät ime vettä juurikaan. Eilen laatoitin ja vielä tänäänkin oli laasti saumojen kohdalla märkää. Se on tosin ainoa paikka mistä ne enää pääsee kuivumaan, eli kaipa se on ok? Kunhan nyt olisivat perjantaihin mennessä kuivanut, kun tulee ne portaiden asentajat.

Keittiössä riittää onngelmia, taidan kirjoittaa niistä ihan oman jutun.

tasoitus käynnissä

lattia pohjustettuna

laatoitus aloitettu

laatoitus valmis

tältä se näyttää sitten joskus..

sauma-aineen testailua

liesi

jk/pk

tasot paikoillaan

liesituuletin