lauantai 10. kesäkuuta 2017

Muuttolupa saatu!

Eilen pidetty kvv-katselmus ja osittainen lopputarkastus hyväksytty, eli nyt on lupa sitten muuttaa.

Kvv-katselmuksessa tosin oli kuumottavat paikat, kun en osannut säätää ilmastointia normaaliasentoon, alkoi inssin ja vastaavankin kärsivällisyys loppua, mutta onneksi sain sen lopulta säädettyä ja homma saatiin finaaliin.

Itse muuttotarkastus meni taas tosi hyvin, ei oikeastaan olisi voinut paremmin mennä.

Tänään sitten tehtiin taas pihahommia, kun oli niin hieno ilma. Siirrettiin 5-orapihlajan taimea uuteen paikkaan. Olivat vanhojen juurakoiden aikaansaannoksia ja juuret niin syvällä, että oli pakko vaan sahata juuret poikki. Saa nähdä lähteekö ne tuosta enää kasvamaan vai kuoleeko pois, mutta ainakaan eivät ole enää väärässä paikassa.

Vaimo myös siivoili taloa muuttokuntoon. Yläkerta on nyt luututtu kahteen kertaan ja silti tuli vielä ihan mustaa vettä.

Itse sain asennettua ensimmäisen sisäoven. Nyt voi sitten asioida vessassakin ihan rauhassa.

tuosta vasemmalta ne orapihlajat lähti (lähti myös työmaakyltti)

..ja tuohon ne päätyivät. kaksi on vielä tuolla
puskien keskellä, kun siihen jäi muuten aukko

vessan ovi asennettu

3 kommenttia:

  1. Hei, kiitos blogistasi! Mitä dokumenttejä teidän tuli esittää rakennusvalvojallenne talopakettiin ja sen asennukseen liittyen? Rakval tarkastajamme sanoi että vuodenalusta määräykset ovat kiristyneet, mutta ei suostunut lähteä avaamaan asiaa enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja siis käyttöönottokatselmusta ajatellen. Se jäi tuossa mainitsematta.

      Poista
  2. En nyt muista mitä inssi kyseli, mutta tätä listaa varmaan kannattaa käydä läpi:

    https://www.tuusula.fi/attachments/text_editor/20524.pdf

    Myös verottajalle toimitetuista tiedoista kannattaa olla se todistus.

    VastaaPoista