sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Sokkelia ja listoja..

Valolistojen jälkeen sain motivaatiota asentaa myös keittiön sokkelilevyt ja yläkertaan lisää listoja. Lanko oli myös auttamassa, kunnes näki työn jäljen, jonka jälkeen pesi kätensä hommasta :)

Lanko myös laittoi kuvan facebookin "Tein ite, "säästin" (räpellyksiä)" ryhmään, jossa sitä on nyt kovasti ruodittu.

Olisihan ne saanut siistimmin asennettua jopa näillä listoilla, jos olisi myös tuon toisen laittanut vinoon ja etsinyt niille oikean jiirin, mutta vituttaa näiden listojen kanssa pelleily, joten saa olla noin. Vähän akryylimassaa ja maalia, niin hyvä on.

keittiö

Ja kattopaneelit on asennettu "väärin" koska ei jaksanut tehdä ristikoolausta :)

tämä on se kohta mitä kommentoitiin kovasti :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Valolistat

Asiat etenevät verkkaisesti, kun ei ole enää "pakko tehdä". Viimeisin ponnistus oli valolistat keittiöön ja ledivalaistus. Listat odottelee edelleen asentajaa, samoin sokkelilevyt.

Todellisuudessa ei ole ihan noin kirkkaat ledit sentään

sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kuulumisia

Lomat on lusittu ja syksyn pimetessä päätin laittaa vajaan sähköt ja ulkovalon liiketunnistimella. Myös tavarat on löytänyt paikkansa.




Myös ylijäämä pensaat saatiin istutettua tontin pohjoisrajalle. Ei varmaan kuulosta kovalle työlle, mutta sitä se oli, kun maa oli nurmikon alla kivikovaa tiivistettyä moreenia. Poravasaran avulla sen kuitenkin sai pehmitettyä ja tehtyä tarpeeksi isot kuopat mullalle ja taimille.


Myös listoitus etenee hitaasti, mutta epävarmasti yläkerrassa. Vanha keittiönpöytä ja yläkerran "aula" saa toimia työpajana. Vaimo vinkkasi, että hän kyllä vaihtaa lattian vaaleampaan joskus, kun jaksaa.



tiistai 7. elokuuta 2018

Vaja valmis

Ei ole kesälomalla muistanut päivitellä tätä blogia. Vaja on siis valmistunut reilu pari viikkoa sitten. Päätimme pitää alkuperäisen suunnitelman ja vajassa on nyt siis maalattia. Alajuoksujen alla olevat laatat leikkasin vielä, niin näyttää paremmalle sisältä. Nyt siellä on jo tavaraakin reilusti, mutta tässä kuvat, kun oli vielä tyhjä.





torstai 19. heinäkuuta 2018

Vaja ulkoa valmis

Nyt on myös liukuovi ja lukko asennettu. Enää puuttuu sisältä lattia (en ole vieläkään päättänyt jääkö soralle vai teenko laudoista lattian). Myös ehkä jotain hyllyjä voisi värkätä.



Myös itse taloon piti tehdä huoltoa: Ikkunoiden ja ovien päällä olevien pielilautojen ja itse vuorauslaitojen väliin oli tullut taas rakoa, jolloin vesi pääsee valumaan rakenteisiin. Laitoin tälläkertaa silikonia, jos se olisi tarpeeksi joustavaa ja kestäisi repeämättä.


maanantai 9. heinäkuuta 2018

Tuijat sai häädön

Tuli mitta täyteen noiden tuijien kanssa, joten saivat lähteä. Liian kuuma / aurinkoinen paikka niille, joten jatkossakin olisi aina saanut pelätä, että niille käy jotain, joten vaihdoimme tilalle koristearoniaa, joka tykkää auringosta, eikä ole kovin ronkeli myöskään maan suhteen.



Myös vaja on edennyt, nyt on kokonaan paneloitu, räystäät maalattu kahteen kertaan ja seinät kertaalleen. Vielä kerros maalia seiniin ja sitten voi alkaa liukuovea sovittelemaan.



torstai 28. kesäkuuta 2018

Vaja sai seinät

Pitkään oli harkinnassa, jospa olisi tehnyt seinät jäljelle jääneistä raakalaudoista lomalaudoituksena, mutta eihän ne olisi riittänyt kuin korkeintaan puoliväliin ja hukkaprosentti olisi ollut suuri.

Näin bauhausin mainoksessa 120mm leveää pohjamaalattua ulkoverhouspaneelia 0.99€ /m joten ei tarvinnut enää hirveästi miettiä, vaan sitä hakemaan.

Otin samantien 225jm, niin ainakin riittää. Terassiprojektista muistan, kun otin liian vähän, niin olikin jo pituudet vaihtunut sillä välin ja uusi lauta oli niin pitkää, että meni paljon hukkaan.

Iltapäivästä --> iltaan siinä meni, mutta nyt on seinät paneloitu. Puuttuu enää ovi ja kattokolmioiden paneelit.





Myös pariin sadevesikaivoon tuli tehtyä korotuspalat, kun olivat turhan syvällä.



Pensasaidalle tuli myös haettua kuution verran kuorikatetta torpanpihasta.



torstai 14. kesäkuuta 2018

Vaja sai katon

Päätin tehdä sen bitumipaanuista, koska ne sai laitettua ihan vain naulaamalla paikoilleen ja näyttää hyvälle. Pari iltaa sitä sai väkertää ja tässä on tulos:


keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Operaatio: vaja

Seuraavaksi oli vuorossa sitten vajan rakennus, että saa kaikki puutarha välineet, fillarit, pulkat, autonrenkaat pois pihalta pyörimästä.

Homma lähti käyntiin "perustuksista" eli soran päälle hierottiin pihalaattoja vaateriin. Alunperin olisin halunnut tehdä pilariharkkojen päälle, mutta vaimon mielestä se olisi ollut liian korkealla ja tyhmän näköinen, joten päädyttiin pihalaattoihin.

Laattojen jälkeen oli sitten vuorossa rungon kasaaminen. Siihen käytettiin ylijääneitä kakkosnelosia ja loput kaupasta.





Rungon jälkeen tehtiin kattotuolit, aluslaudoitus ja otsalaudat. Harjan lautojen ja otsalautojen kanssa sai tuhrattua aikaa, kun mitat oli vähän sinne päin, niin joutu sahaamaan erikoisen muotoisia laitoja ja otsalaudat taas oli niin kieroja, että niitä sai väkisin vängätä, mutta hyvä siitä tuli.


Alunperin halusin tehdä vajan ylijäämäpuista / raakalaudasta lähes nolla budjetilla, mutta koska vaja on sen verran näkyvällä paikalla, saattaa ulkoverhoukseksi tulla ihan teollista paneelia. Lattian piti myös jäädä ihan soralle, mutta ehkäpä niistä lopuista raakalaudoista tulee sitten lattia. Samoin katto piti alunperin tehdä ilmaiseksi saaduista kattohuovista, mutta niistäkään ei olisi tullut kovin siisti, tai ainaki olisi ollut työlästä ja toisaalta kestoikä ei olisi ollut yhtä pitkä, joten päädyttiin ostamaan ihan priimaa. Seuraavaksi siis kattohupaa asentamaan. 

tiistai 29. toukokuuta 2018

Lopputarkastus läpi!

Nyt se on sitten viimein virallisesti valmis tämä meidän koti! Saa allekirjoittanutkin huokaista helpotuksesta ja vaihtaa vapaalle! Blogin teko kyllä jatkuu vielä, koska ei omakotitalosta ikinä lopu hommat kesken. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.


sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Aita uusiksi ja listoja

Päätettiin nyt sitten laittaa tuo orapihlajan jämä vaihtoon. Alkuun piti kaivaa juurakot pois ja kuskata sorttiin. Kesken työn tuli ilmoitus, että lopputarkastus on maanantaina klo 8.30. No tämä sai lisää puhtia hommaan, koska uusi aita piti olla sitten valmis viikonlopun aikana.

Pari päivää siinä huhkittiin vaimon kanssa lapion varressa ja homma oli valmis. On monipuolista liikuntaa tuo homma, meinaan sen verran moni lihas ilmoitteli itsestään aina päivän huhkimisen jälkeen. Myös nahkaa sain poltettua perjantaina, joten lauantaina viisastuneena sitten aurinkorasvaa.

Tuijaa ei enää tilalle tullut, kun se ei oikein pärjää tuossa auringon porotuksessa verkosta huolimatta.
Päädyttiin sitten koristearoniaan. Ihan hieno siitä tuli.

Myös kelien lämmettyä tuli ajankohtaiseksi asennella listoja sisälle, koska joutuu kokoajan juoksemaan sisään / ulos väliä sirkkelöimässä listoja oikeiseen pituuksiin ja jiireihin. Alakerran kattolistat on nyt paikoillaan ja osa lattialistoista.

juurakkoa lähdössä sorttiin

"kelkka" jolla saatiin sopivan verran hyvää multaa aidan kohdalle

kuva ensimmäisen päivän illalta

seuraavana päivänä oli jo maa tasoitettu

ja illalla uusi aita istutettu

keittiön listoja

kuva olkkarista

perjantai 18. toukokuuta 2018

Terassi valmis

Viimeisetkin rimat tuli laitettua paikoilleen. Tuli myös värkättyä jämäpuista palli trampalle ja myös saunaan. Melkein vuosi sitä tulikin saunottua ilman pallia. Seuraavaksi sitten pääsee laittamaan sisälle niitä listoja joita riittää..





tiistai 15. toukokuuta 2018

Terassia pukkaa

Tässä on viimeajat mennyt terassia rakennellessa ja pihaa siivoillessa. Myös tuijat on vaatineet huomiota, oli pakko pystyttää verkkoaita, kun raukat joutuvat olemaan auringonpaahteessa. Helteiden tultua myös nurmikkoa joutuu jo kastelemaan ettei sekin kuivahda.

runkoa hahmotellaan


siinä se on jo tehtynä

sitten oli lautojen vuoro

pitihän sitä testatakin


ensimmäinen vaihe tehty

tässä sitten jo hieman laajennettuna

kaiteiden rungot paikoillaan

rimojen maalausta

nurmikkoa puskee


tuijat on melko rapsakassa kunnossa


pyykkitelinekin löytyi

tramppa paikoillaan

lisää rimojen maalausta