lauantai 27. toukokuuta 2017

Ulko-ovi paikoillaan

Tänään puuhattiin sitten koko päivä ulko-oven parissa. Ensin piti sahata alajuoksi poikki oven kohdalta, sitten teipata höyrynsulku jälleen eheäksi ja sitten asentaa karmi. Karmin kanssa säätö tuntui loputtomalta, kunnes keksittiin käyttää laseria vatupassin sijaan ja karmi saatiin nopeasti "passiin". Lopuksi sitten oven käyntivälien ja kielen säätö ja avot! Seuraavat ovet tulee sisälle, joten ei tarvitse enää niin tarkkaan säätä. Ovet lähtee tehtaalta 31.5, saa nähdä milloin saapuvat. Eipä niiden asennuksella tosin ole kiire, vessaan voisi ehkä oven ainakin asentaa :)



perjantai 26. toukokuuta 2017

Rabattia, rabattia..

Tänään kävin kippaamassa ensimmäisen erän asfalttia tehtaalle. Vielä ainakin toisen reissun joutuu jossain välissä heittää.

Ostettiin myös pari brabant tuijaa alennuksesta (3.5€/kpl) kokeeksi ja nakattiin ne paikoilleen. Ihan vaan kuoppa maahan ja vähän multaa ja vettä päälle. Saa nähdä miten lähtee juurtumaan vai kuivahtaako heti, kun ei ole kunnon penkkiä tehty.



torstai 25. toukokuuta 2017

Helatorstai

Päivä sujui siivouksen merkeissä. 7-jätesäkkiä tuli kaikkea roskaa, eikä riittänytkään. Myös talonumerot löysivät paikkansa ja alakerran lattia saatiin tehtyä vihdoinkin loppuun.

Teimme myös "portaat" varaston ja khh:n ulko-ovien eteen muuttotarkastusta varten. Koska pudotus on alle 0,5m niin ei tarvitse olla käsijohteita.

Laitoin myös sähköjohtojen suojaputket kiinni seinään.





maanantai 22. toukokuuta 2017

Vesikalustus tehty

Ja paljon muutakin on tapahtunut. Ei ole oikein kerennyt tänne kirjoittelemaan. Vielä kun jaksaa vähän rutistaa, niin on muuttokunnossa. Muuttotarkastus tulossa mahdollisesti ensiviikolla. Ollaan tehty nyt enemmän pihahommia, kun on ollut kelejä, on sisälläkin tapahtunut sen verran, että alakerran laminaatti on enää muutamaa soiroa vaille valmis. Pitäisi vielä asentaa ulko-ovi raksaoven tilalle ja muutama muu juttu. Laitoin myös sisäovet tilaukseen, saa nähdä milloin tulevat. Tässä taas kuvia:








asfaltin jämä piikattiin pois

hessu on kovilla..

majan paikka vaihtui jo kolmannen kerran

autopaikan sv-kaivo



sähköjohdot on nyt laitettu myös siististi suojaputkiin

tiistai 16. toukokuuta 2017

Sähkökalustus tehty

Nyt saatiin sitten vihdoinkin loput sähkötilpehöörit paikoilleen. Terawattin asentaja teki 1,5 päivää hommia ja valmista tuli. Myös laminaatin asennus saatiin käyntiin ja ollaan noin puolivälissä. Alkaa tuntumaan jo ihan kodilta tämä.

Pahoittelen sumeita kuvia.

näkymä keittiöön

osa vetimistä, listat, sokkeli, vesikalusteet, silikonit vielä puuttuu

khh:n ledivalot

kylppärin

saunan

kiuas on myös paikoillaan ja kytketty, lisää vain kivet

siellä ne kivet odottelee

alakerran jakotukki on saanut käyttölaitteet

ovikellokin löytyy ja liuta kytkimiä

alakerran vessan loisteputki ei ollutkaan hassumpi

puuttuva käsijohdekin saatiin paikoilleen

palohälyttimet vielä pölysuojissa

vaatehuoneessa hyvä valaistus

yläkerran vessan peilivalo

tyttären huoneen kattoon laitoimme jo valaisimen

liesituuletin ja uuni toimii

ulkonakin on valot



ja ovikellon painike

varaston katossa on liiketunnistimella toimiva valaisin

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Tapahtui sillä välin..

On jäänyt vähän raksablogi vähemmälle. On ollut vatsatautia ja ties mitä. Muutenkin ei ole enää oikein kiinnostanut raksahommat, kun tuli 3-viikon aikana tehtyä kaikki mitä vaadittiin siihen, että terawattin asentajat pääsevät tekemään loput hommansa.

Mitä tässä nyt sitten on tehty? No, yläkerran toinen huone on tapetoitu, vessojen silikonit laitettu, alakerran makkariin asennettu laminaattilattia, olohuone tyhjennetty tavarasta ja valmisteltu laminaatin asennusta varten.

Ulkona taas on siivoiltu ja viety roskaa sorttiin, vanhat majat purettu ja tehty uusi + lapset sai uuden trampoliinin ja keinu siirtyi myös meidän tontille, eli nyt on aktiviteetteja tarjolla ja helpompi houkutella raksalla, tosin kohtahan me jo asutaan täällä :)

alakerran makkarin lattian teko aloitettu..

..ja valmiina

tapetti laitettu (oli muuten paljon hankalampi kuin vessan tapetti)

liesi, laatikosto, jääkaappi ja pakastin pois edestä


säkit ja muutkin tavarat hävinneet

nämäkin meni eteenpäin

tästä kärrättiin kuution verran betonia pois

uusi maja

tässä oli ennen vanhat majat

uusi tramppa ja siirretty keinu