sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Rakennusluvan jättö

Joulukuussa 2015 saimme viimein jätettyä rakennuslupahakemuksen sisään. Tammikuussa olin yhteydessä lupakäsittelijään, kun sieltä päin ei ollut kuulunut mitään. Vastaus tulikin pian. Mm. talon leveyden ylitys on liikaa (472mm). Tämän ylityksen olimme jo käsitelleet aiemman lupakäsittelijän kanssa ja kaiken piti olla sen suhteen ok, eli mennä lievänä poikkeuksena. Käsittelijä kuitenkin vaihtui ennen kuin ehdimme saada lupaahakemuksen sisään ja hänen mielestään ulkomitta ylittyy liikaa.



Kaivelin hieman yliarkkitehdin pöytäkirjoja (Netistä). Sieltä löytyi tapaus, jossa tuo samainen 472mm ylitys oli mennyt läpi. Asemakaavassa oli sama 8m rajoitus. Löysin myös toisen tapauksen sattumoisin samalta alueelta, jossa 400mm ylitys oli hyväksytty. Eroa siis 72mm tähän meidän ylitykseen nähden.

Pitkän väännön ja erilaisten perustelujen jälkeen tämä ylitys taidetaan saada läpi. Kuvissa oli myös pieniä muodollisia puutteita, joten muokkausten jälkeen rakennusvalvontaan toimitetaan korjatut piirustukset. Selvisi myös, että päivää ennen meidän hakemusta on lähes naapurista jätetty hakemus hyväksytty ja siellä kaivuri on jo hommissa. Tuon hakemuksen käsittelyssä oli mennyt vain kuukauden päivät.


Blogi starttaa

Tarkoituksemme on rakentaa Kastelli Economy 124 pientalo Helsingin Hakuninmaalle.

Projekti starttasi jo marraskuussa 2013 tontin ostolla (määräala). Kyseessä on 570 neliöinen tasamaantontti savipohjalla.



Suunnittelimme aluksi yksitasoista taloa, mutta asemakaavavaatimusten vuoksi päädyimme 1,5 kerroksiseen puutaloon. Asemakaavan mukaan talon ulkomitat saavat olla enintään 8m x 13m emmekä olisi saaneet tarpeeksi huoneita yksitasoiseen ratkaisuun.

Aluksi kävimme neuvotteluita yksitasoisesta ja myöhemmin 1,5 kerroksisesta talopaketista Design talon ja Siklan kanssa. Myöhemmin Kastelli selviytyi voittajaksi lähinnä sen takia, että kyseinen pohja oli valmiina ja kelpasi myös rakennusvalvonnalle. Siklan kanssa löimme kaupat melkein lukkoon, mutta myyjä sekosi täysin, kun aloimme kyselemään tarkempia kysymyksiä toimituksesta. Design talon kanssa taas olisi ollut liikaa muutoksia, kun valmista pohjaa ei ollut.



Tonttikaupat, tonttijako, lohkomiset, lainhuudot jne. veivät aikaa reilun vuoden. Tammikuussa 2014 kaikki asiat oli saatu kirjoihin ja kansiin ja tontti oli lopulta virallisesti meidän.

Talokaupat tehtiin  huhtikuussa 2014. Kaupan ehtoina oli mm. rakennuslupa ja rahoituksen saaminen.

Helmikuussa 2015 sovimme naapurissa sijaitsevan rakennusliikkeen toimivan talopakettiin kuulumattomien tehtävien mm. pääsuunnittelu, vastaava mestari, kvv ja perustussuunnittelun toteuttajana.

Rahoitus varmistui 2015 maaliskuussa.

Maaperätutkimus tehtiin jo ennen tonttikauppoja marraskuussa 2013. Tällöin suunniteltu talon paikka oli vielä eri kohdassa, joten tutkimus meni osittain hukkaan. Syyskuussa 2015 tehtiin vielä pintavaaitus uudestaan. Päädyimme lopulta paalutukseen, koska maan poisajo on Helsingissä kallista ja paalut jäisivät kuitenkin lyhyiksi (5m tai alle).



Lokakuussa 2015 pidettiin Kastellilla laatupalaveri, jossa saatiin lyötyä lukkoon suurin osa taloon liittyvistä asioista.

Kesäkuussa 2015 kävimme ensimmäisen kerran rakennusvalvonnassa ennakkoneuvottelussa. Tällöin ilmeni mm. että pääsuunnittelijamme ei kelpaa, koska kyseessä on talopaketti ja hänellä ei ole arkkitehdin koulutusta. Tämä säännös oli tullut voimaan kesäkuun alussa. Olimme jo kuitenkin sopineet, että hän toimii kaikissa talopakettiin kuulumattomissa tehtävissä, joten palkkasimme ulkoisen arkkitehdin avustamaan tehtävässä. Tämä pienen väännön jälkeen sopi rakennusvalvonnalle. Päätimme myös luopua rajalle aiotusta vajasta, koska paloluokka olisi vaatinut kalliit rakenteet verrattuna käyttötarkoitukseen.